16. kesäkuuta 2018

Alkukesän Lempparituotteet

Edellinen lempparit-postaus on jopa viime vuoden parhaista tuotteista, joten onkin jo aika päivitellä mistä olen viime aikoina (kuukausina..) eniten tykännyt. Nämä ovat kaikki ihan huippuja ja ihanaa päästä vihdoin kertomaan niistä teille :) 


Tällainen joukko!


Ihonhoidon osalta olen tutustunut alkuvuotena moniinkin kivoihin tuotteisiin, mutta nämä kolme ovat kaikista niistä erottuneet eniten edukseen. Mádaran Smart Antioxidants Anti-Fatigue Eye Rescue Cream (siis omg miten pitkä nimi!) -silmänympärysvoiteeseen ihastuin jo alkuvuodesta ja se olikin aivan mahtava etenkin kuivina ja kylminä talvikuukausina. Talvella ihoni on selvästi kuivempi kuin kesällä, joten silloin käytin tätä aamuin illoin. 

Viime viikkoina olen käyttänyt poikkeuksellisesti silmänympärysgeeliä, koska ihoni on tuntunut ihan eri iholta kuin pari kuukautta sitten ja moni talvisuosikkivoide on tuntunut iholla liian raskaalta. Tänään en edes laittanut meikin alle kuin kasvosuihketta (!) ja sitä sy-geeliä. Halusin kuitenkin kehua tätä sy-voidetta, koska siitä on tullut EkoPharman Tyrni-sy-voiteen ohella suosikkini. Mádaran sy-voide on ihanan hoitavaa, jättää silmänympärysihon pehmeäksi ja imeytyy hetkessä. Ihan helmi!

Alkuvuoden ja talvikuukausien suosikki on ollut myös Whamisan Deep Rich Toner**(kuvassa matkakoko). En todellakaan ole mikään ekspertti mitä tulee seerumeihin, saati näihin hoitovesiin, mutta vitsi tämä on ihana! Kyseessä on siis nimenomaan hoitovesi, koska tämä on paljon hoitavampi ja koostumukseltaankin paksumpi kuin tavallinen kasvovesi. Pidän tästä, koska se on niin helppo ja näppärä steppi ihonhoidossa ja antaa iholle huomattavasti ekstrakosteutta tekemättä raskasta fiilistä. Must kaikille kuivaihoisille!

Sitten siirrytäänkin helleviikkojen ehdottomaan suosikkiini eli Mossan Skin Solutions -sarjan Anti-Blemish Clarifying Toneriin**. Tämä taas on ihan eri kategoriaa kuin edellinen Whamisan Toner, näitä ei voi edes verrata keskenään. Mossan kasvovedestä on ollut niin paljon apua, kun tässä vuodenajan vaihdoksessa ihoni on taas alkanut kukkimaan. Epäilin tämän tehoa, kunnes käytin vähän aikaa toista kasvovettä ja tuntui, että näppyjä ja mustapäitä alkoi heti putkahdella esiin kuin sieniä sateella. Kasvovesi tuoksuu ihan mustikkajukurtilta, mitä vierastin aluksi. Nyt olen kuitenkin jo tottunut tuoksuun.    


Olen alkuvuodesta meikannut todella vähän, joten uusia meikkisuosikkeja ei ole hirveästi löytynyt. Olen kuitenkin ihastunut jopa kahteen Real Techniquesin siveltimeen. Brändin siveltimet ovat ylipäätään loistavia, mutta nämä kaksi ovat ehkä jopa suosikkini kaikista niistä. Kyseessä ovat siis 203 Tapered Shadow ja B01 Soft Powder Brush

Tapered Shadow -sivellin kuuluu Bold Metals -kokoelmaan ja siitä on nopeasti tullut suosikkisiveltimeni silmän ulkonurkassa ja luomivaossa työskentelyyn. Sirolla siveltimellä on helppo napata väriä kevyesti ja levittää se tarkasti tahtomaansa kohtaan. Käytän tätä pääasiassa varjostussävyjen kerrostamiseen ulkonurkkaan ja luomivakoon sekä niiden häivyttelyyn. Sivellin mukailee kauniisti luomivaon muotoa ja tuntuu pehmeältä iholla. Sanoisin tämän olevan aika hyvä eläinkokeeton, synteettinen dupe MAC:in 217-siveltimelle. Ja plussaa siitä, että tämä on myös niin kaunis!

Soft Powder Brush kuuluu uudempaan PowderBleu-kokoelmaan. Siveltimellä voisi tehdä vaikka mitä, mutta itse rakastan sitä ihon kevyessä puuteroimisessa. Uusin suosikkiasiani meikkipohjan teossa on itseasiassa olla käyttämättä puuteria lainkaan. Silloin kun sitä kuitenkin käytän, tämä on mielestäni jopa parempi kuin Ecotoolsin Full Powder -sivellin (josta myös pidän todella paljon). Sivellin on edellisen tapaan todella pehmeä ja lisäksi "löysä", joten sillä on helppo sivellä puuteria hyvin kevyesti kasvoille. Toimii niin kevyempien irtopuuterien kuin mattaisten kiinteidenkin kanssa.

ColourPopin Super Shock Shadow sävyssä Hanky Panky on ollut minulla niin paljon käytössä tänä keväänä, että ansaitsee päästä lemppareihini. Tämä ja Wattles ovat ehdottomia suosikkejani arkiaamuisin, kun en jaksa tehdä varsinaista silmämeikkiä (siveltimet ja useampi sävy jne.), mutta tahdon silti huolitellumman näköisen silmämeikin kuin pelkällä ripsivärillä saa. Nämä molemmat on helppo levittää ja häivyttää luomelle sormin ja silmämeikki on hetkessä valmis. Hanky Panky on hyvin luonnollinen vaalean ruskea mattasävy. Toinen siskoni tiivisti tämän sävyn hyvin: se imartelee kivasti nimenomaan silmiä, ei silmämeikkiä.     


Viimeisimpänä hiustenhoitosuosikki: Santen Shine Conditioner Brilliant Care -hoitoaine. Ehdottomasti paras koskaan käyttämäni luonnollinen hoitoaine. Tässä on yksi raaka-aine (Stearaminopropyl Dimethylamine), joka on jalostettu pidemmälle kuin luonnonkosmetiikassa sallitaan, joten tältä puuttuu muilta Santen tuotteilta löytyvä sertifikaatti. Voisin kuvitella, että tuo aine on myös merkittävä siinä miksi tämä hoitoaine on niin hyvä. 

Brilliant Care -hoitoaine tekee hiuksistani pehmeät ja sileät, mutta ei ollenkaan raskaalla tavalla (kuten silikonit tekevät). Sitä on miellyttävää levittää hiuksiin, koska se ei monen muun luonnonkosmetiikan hoitoaineen tavoin tunnu katoavan hiuksiin levitysvaiheessa. Olen tykästynyt myös tuotteen tuoksuun. Jos et ole aiemmin pitänyt luonnollisemmista hoitoaineista, kokeile tätä!

Oletko kokeillut jotain näistä ja jos olet, niin mitä tykkäsit?

**Saatu työharjoittelun kautta

6 kommenttia:

  1. Mä jo hieman odottelinkin mikä on se sun uusi suosikkisivellin, joka menee Ecotoolsin Full Powder -siveltimen ohi (joka taas on mun suosikkipuuterisivellin). Nythän se sitten selvisi;) Noita RT:n PowderBleu -kokoelman siveltimiä ei ihan hirveästi ole tullut vielä vastaan, mutta aion katsastaa asap tuon Soft Powder Brushin:) Kuulostaa ja näyttää upealta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo piti kirjoitella tuosta jo ajat sitten, mutta sitten kevät menikin miten meni. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Full Powder on kyllä myös käytössä vuorotellen RT:n kanssa, on sekin edelleen hyvä :) Mun pitäisi hankkia samasta PowderBleu-kokoelmasta se pienempi saman mallinen sivellin, vois olla ihan ässä mm. poskipunalle!

      Poista
  2. Tuota Mossan kasvovettä pitääkin hankkia! Naama on kuin mansikkamaa, kaikki apu on tarpeen. 😹

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis epäpuhtauksien ennaltaehkäisyyn etenkin ihan huippu kasvovesi!<3 Toivottavasti olis apua sullekin :)

      Poista
  3. Mäkin käytän tuota Mossan kasvovettä paikallisesti :) Ja Whamisa on <3 !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta se ei kuivata ihoa, niin siksikin tosi kiva vaikka päivittäiseen käyttöön :) Whamisa<3

      Poista