5. heinäkuuta 2017

Münchenin ympäristö: Neuschwanstein, Garmisch-Partenkirchen, Alpit..

Tässä postauksessa on vielä enemmän kuvia kuin edellisessä, varautukaa henkisesti :D

Nyt päästään siis seuraavaksi Münchenin ympäristöön. Vuokrasimme tosiaan yhtenä reissupäivänä auton ja ajelimme koko päivän Münchenin ympäristössä Etelä-Saksassa ja Alppien pohjoispuolella.


HOHENSWANGAU CASTLE & NEUSCHWANSTEIN CASTLE

Neuschwansteinin linna oli yksi syy, miksi päädyimme matkustamaan Müncheniin. Linnalle on Münchenistä vain parin tunnin ajomatka. Kuulin linnasta jonkin aikaa sitten ja päätin, että siellä on vielä päästävä käymään. Neuschwansteinista sanotaan, että se on toiminut inspiraationa Disneyn Prinsessa Ruususen linnalle. Linna näyttää kuvissa satumaisen upealta ja oli huikeaa päästä näkemään se. Neuschwansteinin linna on Baijerin kuninkaan Ludvig II:n 1800-luvulla rakennuttama linna. Alla olevassa kuvassa on taas Ludwigin lapsuudenkoti, Hohenswangaun linna. Linnat sijaitsevat lähekkäin, Neuschwanstein vain on korkeamman vuoren rinteessä.

Kävimme Neuschwansteinin linnalla vain sen pihalla, koska linnan sisälle myytiin lippuja vain yhdessä paikassa ja siellä oli älyttömät jonot. Minua kiinnosti kuitenkin pääasiassa nähdä linna vain ulkopuolelta. Linnalle on reilun puolen tunnin kipuaminen kävellen, mutta matkaa voi helpottaa myös hevosvaunukyydillä tai bussilla. Me tietysti käveltiin! Matka oli kyllä todella hikinen, kun päiväkin oli vielä aurinkoinen ja lämmin. Onneksi meikki pelasti, eikä tuosta eräästä alla olevasta kuvasta hirveästi huomaa miten rankkaa nousu linnalle oli :D

Linnan luona oli odotetusti hirveästi turisteja. Parhaat kuvat paikasta saikin hieman kauempana sijaitsevalta Marienbrücke-sillalta. En kuitenkaan suosittele tuota paikkaa korkeanpaikankammoisille. En laske itseäni hirveän korkenpaikankammoiseksi, mutta pieni pakokauhu tuolla sillalla iski, varsinkin kun se oli ihan täynnä ihmisiä. Kuvat sain kuitenkin napattua! Linna on ehdottomasti yksi hienoimpia rakennuksia, mitä olen koskaan nähnyt.










GARMISCH-PARTENKIRCHEN & ALPIT

Ehkä vielä Neuschwansteinin linnaakin vaikuttavampi kokemus minulle oli Alpeilla ajaminen ja vierailu Garmisch-Partenkirchenissä ja matkan varrella olleissa kylissä. Vuoriston läheisyydessä on vaan jotain niin kunnioitettavaa ja maagista ja samaan aikaan rauhoittavaa. Maisemat reitillämme olivat ihan huikeat ja kaunis puolipilvinen sää ei ainakaan haitannut. Tiet olivat hauskan mutkaisia ja ajoittain saivat jopa pään vähän pyörälle. Tiet olivat kuitenkin hyvässä kunnossa ja suuremmilta ruuhkilta vältyttiin. 

Päämääränämme oli ihan Itävallan rajan tuntumassa oleva Garmisch-Partenkirchen, mikä sijaitsee Saksan korkeimman vuoren, Zugspitzen juurella. Garmisch-Partenkirchen tunnetaan myös mäkihyppykaupunkina. Kävimme me sitä mäkeäkin katsomassa, vaikka se ei mitenkään merkittävä meille ollutkaan. Parasta olivat ehdottomasti vuorien lisäksi baijerilaiset talot ja niiden parvekkeilla ja ikkunoilla olevat kukat, mitä oli kaikkialla. Baijerilaiset talot ovat vaan niin söpöjä ja nättejä! Kaunis oli myös tuo löytämämme puro, minkä vesi on turkoosia kuten jossain trooppisessa lomakohteessa.

Eksyimme myös puistoon nimeltä Kurpark, missä oli hauskoja patsaita ja kauniita istutuksia. Ihailin ylipäätään reissulla kukkaistutuksia, mitkä olivat ihanan värikkäitä ja silti jotenkin kukat sopivat yhteen. Suomessa en ole nähnyt noin kauniita istutuksia. 











Tämä ajelupäivä Alpeilla oli yksi parhaita matkailukokemuksiani tähän asti ja ihan ehdottomasti tahdon käydä Alpeilla vielä uudestaankin. Vähän jäi kaivelemaan, kun lähellä olisi ollut Itävallan puolella myös Innsbruck ja Salzburg, mutta kaikkea ei tietenkään yhdessä päivässä ehdi. Auton vuokraaminen on myös suhteellisen kallista, joten tyydyimme tällä kertaa yhteen päivään. Saapahan syyn matkustaa tuonne päin joskus uudestaankin!

Tähän päättyy matkakertomukseni Münchenin reissusta, toivottavasti tykkäsit lukea :) Saa kysyä, jos joku jäi mietityttämään!

Oletko käynyt Alpeilla? 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti