8. tammikuuta 2017

VUODEN 2016 PARHAAT 1

Vuosi 2016 oli minulle monien muutosten vuosi. Blogissa suurin muutos oli siirtyä käyttämään vain eläinkokeetonta kosmetiikkaa. Omassa elämässä vuoteen on mahtunut alkuvuodesta keikkatyötä ja työttömyyttä ja samaan aikaan pääsykokeisiin opiskelua. Syksyllä pääsin sitten opiskelemaan unelmieni ammattiin estenomiksi ja totuttelin alan vaihtoon. Kolme kuukautta sitten muutimme poikaystäväni kanssa ensimmäiseen omaan, yhteiseen asuntoomme. Kummallista miten paljon yhdessä vuodessa ehtiikään tapahtua!

Viime vuoden tapaan tiivistän blogivuoden kokoamalla yhteen vuoden 2016 parhaimmat tuotteet. Nämä ovat tuotteita, joista olen itse pitänyt eniten tänä vuonna. Mukana on siis myös edellisenä vuonna käyttämiäni tuotteita, tosin vain yksi. Ensimmäisenä ovat vuorossa siveltimet, kasvomeikit, silmämeikit ja huulimeikit. Toisessa osassa on sitten ihonhoito, hiustenhoito ja muut. 


SIVELTIMET

Real Techniques Bold Metals 300 Tapered Blush
Vuoden ylivoimaisesti eniten käyttämäni poskipunasivellin. Tällä huonompi pigmenttisestäkin poskipunasta saa runsaasti väriä irti. Pienehköllä siveltimellä on helppo levittää puna juuri sinne minne haluaa. Lue lisää siveltimestä täältä.

Everyday Minerals Flat Top Brush
Maailman paras sivellin mineraalimeikkipohjan levitykseen. Ainoa sivellin, jota käytän Jane Iredalen PurePressed-meikkipohjan kanssa. Tekee kaunista, peittävää jälkeä hetkessä.

Wet'n Wild Powder Brush
Tätä en ole vielä käyttänyt kuin pari kuukautta. Sivellin on kuitenkin niin lupaava, että pääsee suosikkieni joukkoon. Siinä on sopivan löysät ja sileät karvat, jotta siihen ei tartu liikaa puuteria kerralla. Siveltimellä on helppo kiinnittää kasvomeikki kevyellä kerroksella puuteria.

Real Techniques Bold Metals 200 Oval Shadow
Tällä siveltimellä saa huiskaistua nopeasti häivytyssävyn luomivakoon kuin myös häivyteltyä valmiin silmämeikin rajoja. Pehmeä ja laadukas häivytyssivellin.

Real Techniques Setting Brush
Hyvä sivellin silmänaluspuuterin levitykseen. Sopivan muotoinen, kokoinen ja tuntumaltaan löysä herkälle silmänalusiholle.


KASVOMEIKIT

e.l.f High Definition Undereye Setting Powder
Tämä on ollut jo useamman kuukauden minulla käytössä lähes aina kun meikkaan. Puuterilla kiinnitetään peitevoide silmänalusiholle. Se on hyvin hienojakoista eikä kuivata silmänalusihoa niin paljoa kuin muut kokeilemani puuterit. 

Joe Blasco -valoväri "Orange Highlight 1"*
Kiinteä peitevoide sopii hyvin peittämään tummia silmänalusia. Se blendautuu iholle nätisti eikä kasaudu kuiviin kohtiin.  

Jane Iredale PurePressed Blush "Flawless"*
Upean sävyinen, luonnollinen poskipuna. Hyvä pigmentti, levittyy nätisti poskille. Sopii ihan kaikkiin meikkeihin.

Jane Iredale PurePressed Base "Warm Silk"*
Tämä oli jo edellisen vuoden suosikkituotteissa ja se on edelleen suosikkimeikkipohjani. Tämä meikkipuuteri asettuu iholle kauniimmin ja luonnollisemmin kuin mikään toinen meikkipohja. Vain kestoa parantaisin tuotteessa, niin se olisi täydellinen! 

NYX Ombre Blush "Mauve Me"
Syksyn suosikkiposkipunani! Epäilen tämä olevan myös lopputalven ja kevään suosikkipunani. Malvan sävyinen puna sopii niin hyvin kylmän sävyisen silmä- ja huulimeikin kaveriksi. Lue lisää punasta täältä.  


SILMÄMEIKIT

Too Faced Chocolate Bar Eyeshadow Collection
Vuoden eniten käyttämäni luomiväripaletti. Chocolate Bar on todella monipuolinen niin sävyjen, koostumuksien kuin sävymaailmojenkin puolesta. Paletista löytyy sopivasti mattasävyjä häivytykseen ja luomivakoon, upeita hohtavia ja glitterisiä sävyjä koko luomelle kuin myös mattaa ja hohdetta kulmaluulle ja silmän sisäkulmaan. Lue paletista lisää täältä.

ColourPop Crème Gel Liner "Cry Baby"
CP:n vaalean violetti kajal oli todellinen yllättäjä. Olen tykästynyt tällä hetkellä erityisesti violetteihin silmämeikkeihin ja tämä sopii niiden kanssa mahtavasti. Käytän tätä siis silmän alavesirajassa. Vaaleanvioletti kirkastaa katsetta kuten nudekajal, mutta tekee silmämeikistä vähän mielenkiintoisemman. Cry Baby näkyy osana silmämeikkiä täällä.

ColourPop Super Shock Shadow "Weenie"
Ihanin yksittäinen luomivärisävy! Ruusukultainen Weenie on pigmentiltään huikea, todella metallinen. Todellinen prinsessasävy, joka tekee nätistä silmämeikistä kauniin.


HUULIMEIKIT

ColourPop Lippie Stix & Lippie Pencil "Contempo"
Ostin alunperin vain Contempo-huultenrajauskynän käytettäväksi saman sävyisten huulipunien kanssa. Päädyin kuitenkin käyttämään kynää yksinään ja tykästyin siihen. Loppuvuodesta hankin viimein myös saman sävyisen huulipunan ja näiden yhdistelmä on täydellinen! Ehdottomasti vuoden paras huulikombo!

Essence Longlasting Lipliners "Plum Cake", "Lovely Frappuccino", "A Girl's Dream"
Tykästyin todella tänä vuonna näihin superedullisiin huultenrajauskyniin. Käytän kyniä yksinään huulilla pohjustajan kanssa. Kirjoittelin näistä juuri enemmän huuliswatchien kera, voit tsekkaa ne kaikki täältä.

ColourPop Ultra Satin Lip "Dopey"
En ole oikein innostunut muista nestemäisistä huulipunista, mutta tämä ColourPopin kaunokainen ihastutti kuitenkin upealla malvan sävyllään. Ultra Satin -koostumus ei kuivata huulia niin paljoa kuin ihan mattaiset koostumukset. Dopey näkyy huulilla tässä kuvassa.

NYX Intense Butter Gloss "Tres Leches"
Nuden sävyisessä huulikiillossa on yllättävän paljon pigmenttiä, joten sitä on kiva käyttää yksinäänkin. Kuten muissakin NYX:in huulikiilloissa, koostumus ei ole tahmainen ja tuoksu on ihanan vaniljainen.

IsaDora Lip Desire Sculpting Lipstick "68 Rum Raisin"*

Syksyllä käytin ensi kertaa näin tummaa huulipunaa ja tykkäsin lopputuloksesta. Syödessä ja juodessa saa tämän kanssa olla varuillaan, mutta upean sävyn vuoksi se ei haittaa. Koostumus on kosteuttava ja mukava huulilla. Kuvaa punasta huulilla täällä.

Osa 2 on tulossa myöhemmin. Siinä on puolestaan vuoden 2016 suosikkini kasvotuotteista, vartalonhoitotuotteista, hiustuotteista ja muista tuotteista kuten kynsilakoista.

Mikä meikkituote sinulle jäi mieleen vuoden 2016 parhaana?

*Saatu blogin kautta

14 kommenttia:

  1. Hurjan mielenkiintoinen postaus ja joukosta löytyi myös omia suosikkejani, kuten toi NYXin poskipuna, Too Facedin Chocolate Bar ja RT:n Setting Brush :)

    Vuoden 2016 ehdottomasti paras meikkituote mulle itselleni oli NARSin Radiant Creamy Concealer. Toi on ehdottomasti paras peiteaine, mitä oon koskaan käyttänyt enkä aio tosta ihan äkkiä luopua :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. NARS:ia on pitänytkin jo pitkään testata, mutta se tuntuu aina unohtuvan kun mietin ostoslistaa Sephoraan. Tuota peiteainetta olen tainnut kuulla kehuttavan ennenkin, pitääpä koettaa muistaa se! :)

      Poista
  2. Tykkään itsekin RT::n setting brushista ja Essencen huultenrajauskynistä (mulla taitaa olla juuri nuo samat;))
    Mun meikkisuosikki tältä vuodelta taitaa olla Artdeco Nude Foundation meikkivoide. Sopivan peittävä, riittoisa ja laadukas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla et sunkin suosikkeja löytyi listauksesta. Se on aina huippua, kun löytää itselleen sopivan meikkivoiteen. :)

      Poista
  3. Tosi kivoja suosikkeja! Omat parhaat olenkin blogissa esitellyt. Tuon chocolate barin kyllä haluaisin omiin luomivärikokoelmiin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luinkin sun postaukset läpi, löysin sieltä monia mielenkiintoisia tuotteita :) Varmasti tykkäisit Chocolate Barista, se on niin kiva paletti!

      Poista
  4. Ah Mauve Me on vaan niin parhautta! Ainoa huono puoli siinä on se, että oon ihan jymähtänyt käyttämään vaan sitä : DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän samaa ongelmaa ollut mullakin :D

      Poista
  5. En osaa sanoa mitään parasta tuotetta vuodelta 2016, mutta tässä on kyllä paljon mulle tuttuja ja mieluisia tuotteita :) Mun erityinen suosikki on tuo Too Facedin Chocolate Bar -luomiväripaletti. Myös nuo essencen huultenrajauskynät ovat aivan loistavia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullekin tuottaisi vaikeuksia valita vain yksi, onneksi ei tarvinnut. :)

      Poista
  6. Kivoja meikkejä. Samoilla linjoilla ainakin Jane Iredalen ja EDM:n kanssa! :)

    VastaaPoista
  7. Tosi kivoja suosikkeja! Pitää itsekkin testaa noita Bold metals siveltimiä :) ja colourpopin huulituotteita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Jenni! Noi on varmasti molemmat sun mieleen :)

      Poista