21. tammikuuta 2017

Dupes: MAC Heroine ja Candy Yam Yam

Kun tein päätöksen siirtyä käyttämään vain eläinkokeetonta kosmetiikkaa, tiesin että joidenkin tuotteiden korvaamiseen menisi aikaa. Tavoitteeni on, että jossain vaiheessa kaikki kokoelmaani kuuluvat meikit, ihonhoitotuotteet, hiustenhoitotuotteet ja muu kosmetiikka olisi täysin eläinkokeetonta. Ei kuitenkaan olisi kenenkään edun mukaista vain heittää kaikki eläinkokeellinen kosmetiikka pois, vaan pyrin tuohon tavoitteeseen pikkuhiljaa.

Vaikka pääosin minun on ollut helppo luopua eläinkokeellisista tuotteista ja merkeistä, joistakin luopuminen on harmittanutkin. Ennen hyvästä tuotteesta luopumista olen pyrkinyt löytämään sille vastaavan eläinkokeettoman tuotteen. Nyt esittelen vaihtoehtoiset eläinkokeettomat tuotteet eli dupet kahdelle MAC:in suosikkihuulipunalleni.  


MAC:in Heroine on violettien huulipunien klassikko. Mattalaatuinen puna on ollut suosikkini erityisesti syksyisin. Niin ihana kuin puna onkin, en enää voi hyvällä omatunnolla sitä käyttää. Onneksi löysin sille kuitenkin melko lähellä olevan korvaajan.

Urban Decayn Vice-sarjan huulipuna sävyssä "Pandemonium" on hyvin lähellä Heroinea. Ostin Pandemoniumin Feeluniquen alennusmyynnistä n. 13 euron hintaan. Pandemonium on sävyltään hieman tummempi kuin Heroine ja koostumukseltaan vähemmän kuiva. Ne ovat kuitenkin hyvin lähellä toisiaan.  


Ylempänä Heroine ja alempana Pandemonium.


Toinen MAC:in klassikko, Candy Yam Yam, lukeutui myös suosikkeihini. Varsinkin kesällä räikeä pinkki on todella pirteä ja hauska. Myös tälle piti löytää korvaaja ennen kuin hankkiudun siitä eroon.

ColourPopin Lippie Stix sävyssä "Scandy" on hyvin lähellä Candy Yam Yamia. Sävyt eivät jälleen ole aivan idettiset ja koostumuksissakin on eroa. Scandy on hieman Candy Yam Yamia tummempi ja alkuun myös kiiltäväpintaisempi. Se kuitenkin kuivuu mataksi, kuten Candy Yam Yam. Scandy on huomattavasti Candy Yam Yamia edullisempi ja siksi myös kannattavampi hankinta. 


Vasemmalla Candy Yam Yam, oikealla Scandy.

Ihanaa, kun voin nyt vihdoin hyvästellä MAC:in punani. Minulle jää merkiltä enää Prep+prime-huultenpohjustaja, jonka aion käyttää loppuun. Sillekin olen kuitenkin etsimässä korvaajaa ja pari ihan hyvää olen jo löytänytkin. 

Tämän postauksen pointtina haluan vielä sanoa, että jos mietit siirtymistä eläinkokeettomaan kosmetiikkaan niin kaikki on korvattavissa. Ihania tuotteita on maailma pullollaan ja kaikille lemppareillekin voi löytää vastaavat eläinkokeettomat tuotteet, jos niin haluaa.

Toivottavasti tästä oli hyötyä muille shokkivärisistä huulipunista pitäville :)

Tiedätkö muita hyviä dupeja MAC:in klassikoille?

12 kommenttia:

  1. Ihania sävyjä kumpikin, joita ihastelen aina muilla. Mulle nämä ei sovi, mutta kiva että löytyy eläinkokeettomiakin vaihtoehtoja näistä sävyistä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tykkään räikeestä pinkistä ja violetista, mutta oranssia taas en osaa käyttää ollenkaan :) Mulla kuitenkin useimmiten eksyy huulille ne turvalliset nudet.

      Poista
  2. Upeat sävyt, mutta ei ehkä luonnistuisi minulta. Ihailen sitten muiden huulissa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää on ihania, kaksi mun suosikkia tällaisista räikeemmistä huulipunasävyistä :)

      Poista
  3. Ihanan värisiä punia ♡ Kivat dupet oot löytänyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää on ihania ja onneksi löytyi hyvät dupet :)

      Poista
  4. Pandemonium on upea sävy<3 Mä meinasin ostaa viime keväänä MACin punia testiin, mutta onneksi en niin tehnyt. Olisin kuitenkin ihastunut niihin ja nyt saisin etsiä noita korvaajia niille :D Hyvä, että sä löysit uudet punat noiden kahden tilalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu se vähän kyllä harmitti, että edes ehdin ostaa MAC:in punia. Olisin pärjännyt hyvin ilmankin :D Onneksi noille löytyi kuitenkin korvaajat.

      Poista
  5. Mun on pakko sanoa, että en ole koskaan tajunnut valtavaa hypeä MACin ympärillä :D Ymmärrän, että jotkut heidän tuotteensa ovat varmasti vertaansa vailla, kuten ehkä joku FIX+, mutta varmasti suurimmalle osasta tuotteita löytyy vastaava eläinkokeeton tuote, ehkäpä vielä reippaasti MACin hintoja edullisemmin :) Itse en tosiaan ole koskaan käyttänyt ainuttakaan MACin tuotetta ja hyvin olen pärjännyt ilmankin. Mä olen muutenkin melkoinen pihistelijä huulimeikkien kohdalla. Joitain satunnaisia High End -huulipunia saatan ostaa välillä, mutta yleensä menen ihan NYX & ColourPop -linjalla :D

    VastaaPoista
  6. Mulla vähän sama tilanne! Onneks oon löytänyt mun kahdelle lemppari-MACille korvaajat, Velvet teddyn kanssa melkein identtinen on Milanin mattapuna sävyssä 69 Matte beauty ja Pure zenin korvaa ColourPopin BFF :-) Onneks ei tullut hirveen montaa lempparia löydettyä ennenkuin rupesi siirtymään niin ei ollut paljoa korvattavaa :-D

    VastaaPoista