19. lokakuuta 2016

I LOVE ME: messuvinkit

Niihin on enää kaksi yötä!!! Perjantaina starttaavat vuoden 2016 I love me -messut, jotka ovat jokaisen kosmetiikkafriikin vuoden kohokohtia. I love me -messujen kauneus- ja luonnollisesti-puolet ovat pullollaan kiinnostavien kosmetiikkayritysten ständejä, joilla pääsee kysymään ammattilaisilta kiperiä kysymyksiä, testailemaan tuotteita ja ostamaan niitä hyvillä messutarjouksilla. Samalla lipulla pääset katsastamaan myös terveys-, muoti- ja koru&kello -messujen tarjonnan.

Perinteisesti olen listannut taas itseäni kiinnostavat messutarjoukset, arvonnat ja uutuudet etukäteen ja jaan nyt listan myös teille. Alla siis minun suositukseni I love me -messuille. Noiden lisäksi vinkkaan vielä muutaman muun asian, joiden tärkeyttä messuviihtyvyyden kannalta en voi korostaa tarpeeksi.


1. Mukavat vaatteet. Tottakai tahdot näyttää messuilla kauneusalan ammattilaisten ja muiden messuilijoiden keskellä kivalta, mutta valitse ihmeessä sellaiset vaatteet, joissa on hyvä olla koko päivä, mitkä eivät purista mistään ja missä ei ole liian kuuma.

2. Hyvät kengät. Mahdollisesti tärkeämpi kuin kohta 1. Et jaksa seisoa ja kävellä tuntikaupalla korkokengissä tai minä en kyllä edes tennareissakaan. Onneksi citylenkkarit ovat nyt muotia, voisin itse suosiolla laittaa Sketchersit jalkaan!

3. Varaa mukaan juomapullo ja pientä evästä. Ettei sitten tarvitse lähteä kesken messukierroksen etsimään vettä tai jonottamaan välipalaa. Syöminen on sitten asia erikseen, sitä ei oikein voi monen tunnin messuilulla välttää.

4. Varaa mukaan reppu/kangaskassi ym. Messuilla tulee tehtyä melko varmasti ostoksia ja sieltä saa myös jonkun verran ilmaisnäytteitä. Usein messuilla tulee ihmisvilinässä myös kuuma, joten jonnekin voisi laittaa villatakin/-paidankin. Niin ja sitten se vesipullo ja eväät. Reppuun saa mahdutettua paljon ja kädet jäävät vapaaksi. Toinen vaihtoehto on ottaa mukaan tyhjä kangaskassi, jonne voit laittaa laukkuun mahtumattomat tavarat.

5. Jos tulet autolla, jätä ulkotakki autoon. Ja sen puoleen kaikki muukin ylimääräinen tavara. Ei tarvitse jonottaa narikkaan ja säästät aikaa ja hermoja.

6. Muista iloinen mieli ja kärsivällisyys. Messuilla joutuu jonottamaan ja siellä on aina tuuppivia ja kärsimättömiä ihmisiä. Kuitenkin kaikilla on siellä mukavampaa, kun mieluummin hymyilet ja annat tilaa kyynärpäätaktiikan sijaan.     


Sitten tämän vuoden messutärppeihin!

Dermalogica
-Our Favorites -tuotepakkaus 25 €, sisältää Daily Microfoliant (13 g) kuorintajauheen, Multi-Active Toner (30 ml) -hoitosuihkeen, Skin Hydrating Masque (22 ml) -kasvonaamion ja MultiVitamin Power Firm (5 ml) -silmänympärysvoiteen

Tuosta kuorintajauheesta tykkäsin kovasti ja Dermalogica sarjana kiinnostaa. Aion ehdottomasti ostaa tämän setin!

Jolie Natura Oy
-Patyka 3-step puhdistus 90 € (norm. 150 €), sisältää puhdistusvaahdon, kasvoveden ja puhdistusöljyn
-Jolie Box 3 kk -arvonta

Patykan puhdistussetti kuumottelisi kovasti, olen kuullut niin paljon hyvää tästä sarjasta. Jolie Box -arvontaan on käytävä osallistumassa.

Soap & Balsam: 
-3 kpl SB luonnonsaippuoita yhteensä 20 €

Olen innostunut erilaisista saippuoista, kun olen tajunnut että ne saa kulumaan sivellinten pesussa. Saippuat ovat ihania, mutta ennen ajattelin niiden olevan kovin epäkäytännöllisiä. Sivellinten pesuun käytän kuitenkin mieluummin kiinteää kuin nestemäistä saippuaa.


Davvi: 
-Kaikki tuotteet tarjouksessa mm. kasvovoide 45€ (norm. 54,70 €) ja silmänympärysseerumi 35 € (norm. 44,50 €)

Tuo silmänympärysseerumi on ihana, käykää ostamassa se! Itselläni lähtee kohta kolmas purkki kyseistä ainetta käyttöön.

Lavera:
-Kaikki Laveran tuotteet -40%

Tämä on hyödynnettävä jotenkin, ihan mahtava tarjous! Laveralla osataan nämä messutarjoukset.

Nordic Health Systems Oy:
-Nurmen, Sosarin, Born to Bion, Laveran ja Lilly's Eco Cleanin tuotteet valitse 2 maksa 1, tarjous edullisemmasta tuotteesta

Nurmea tahtoisin kokeilla, joten tämänkin tarjouksen hyödynnän mitä todennäköisimmin. Sosar on myös kiva merkki ja oikeastaan nuo kaikki!


Naturellement Bio:
-Esittelyssä tämän syksyn uutuus, VEG UP -ainoa BDIH-sertifioitu vegaanimeikkimerkki
-Sabé Massonin tuoksu 25 € (norm. Ruohonjuuressa 26,95€)

Luin vasta nyt tuosta VEG UP -sarjasta, ehdottomasti syynään sarjan tuotteet tarkkaan messuilla. Sabé Massonilta hankin juuri ensimmäisen tuoksun ja voin kyllä suositella merkkiä myös muille! Aivan ihania, pehmeitä ja kiinnostavia tuoksuja.

Waku Oy: 
-Kivvi Ribes Nigrum ihonhoitolinjan tuotteet -20%

Ai Kivvin uutuustuotteita, kiinnostaa todellakin! Ja vielä mustaherukan tuoksussa, mmm.

Suomen Luonnonkosmetiikan tukku:
-Hurraw! -huulivoiteet 3 kpl 10 € (norm. 3 kpl 17,70 €)

Tarvitseeko tätä perustella? Suosikkihuulivoide, niin onhan sitä hamstrattava varastoon lisää. Vielä on minullakin monta makua testaamatta! Lemppareitani ovat muuten lime ja chai spice, käykää tuoksuttelemassa ainakin ne.

Muita merkkejä, joiden messupisteillä kannattaa käydä piipahtamassa: Dr. Hauschka, Boho, Jane Iredale, NYX, Biozell, Argital ja Signe Seebid.

Mitä sinä odotat messuilta? Meinaatkö hyödyntää jonkun yllä olevista messuvinkeistä?

10 kommenttia:

  1. Mä oon menossa ekaa kertaa messuille, joten näitä postauksia on ollut ihan mahtava lukea :) Toi Dermalogican setti kiinnostaa ja sen haluaisin ehdottomasti ostaa! Mulla on sopivasti kyllä ostolakko menossa nyt, mutta ei kai noita kaikkia messutarjouksia voi mitenkään ohittaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla tulee jo neljäs tai viides kerta, mutta aina kahlaan muiden messuvinkit yhtä innolla läpi :) Toivottavasti tykkäät, mä oon aina tuolla kun lapsi karkkikaupassa :D Ihmisiä tulee olee siellä PALJON, joten siihen on hyvä varautuu.

      Dermalogica kiinnostaa todella paljon, kun harvemmilla hoitolasarjoilla on toi Leaping Bunny. Se kuorintajauhe oli kans ihan huippu ja se Livboxin pikku purkki kesti mulla yli vuoden käytössä, et todellakin sen kohdalla ois saanu rahoilleen vastinetta :) Ja eiiii messujen aikaan kannattaa ehdottomasti pistää ostolakko hetkeks tauolle! :D

      Poista
  2. Tosi hyviä käyätnnön vinkkejä! Kangaskassi ehdottomasti mukaan. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Eeva! Tosi perusjuttujahan noi on, mut niin tärkeitä jos haluu useemman tunnin messuilla jaksaa. Mulla on vielä pohdinta kesken otanko repun vai kangaskassin :D

      Poista
  3. Mä pelkään, ettei yksi päivä messuilla riitä :D Mä kiertelen siis sunnuntain, pe-la olen taas Iredalen osastolla töissä tekemässä pikameikkejä ja jakamassa omia vinkkejäni sarjalta :) Lisäksi olen lupautunut Biozellille hiusmalliksi sunnuntaina, joten aaaapua. Miten mä ehdin kaiken :D No, yritän ottaa irti sen mitä pystyn :) Tuuthan moikkaamaan Iredalen osastolle, jos ei muuten törmätä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, edellisten vuosien kokemuksella aika hektiseks menee jos haluaa yhdessä päivässä kaiken kauneuspuolelta nähdä, saati jos muualle haluis yhdessä päivässä ehtiä :/ Sit pitää vaan tehokkaasti priorisoida! Törmäillään ehdottomasti Iredalen osastolla, aattelin ostaa sen sitruunaruoho-suihkeen jos niitä on messuilla myynnissä :D

      Poista
  4. Itselläni oli viime vuonna vain neule (ei siis takkia ollenkaan mukana) + housut ja kengät päällä.

    Kävellessä asemalle menee se 30 min. niin siinä kyllä tulee lämmin ja junassakaan ei mikään viileä ilmasto ole. Pasilasta taas menee se pari minuuttia kävellen, niin ei vilu kerkeä tulla.

    Mietin, että mitäs tänä vuonna pukisi päälle. Ei kehtaisi samaa neuletta laittaa :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkeistä Mimosa! Jos ei hirvee vilukissa ole niin tietysti lyhyemmän matkan päästä tulevat voi jättää takin kotiinkin. Katotaan mikä on lämpötila tänä vuonna :) Mullakin on vielä päättämättä, että mitä laittaisin päälle ja sit vielä hiukset ja meikki ja ja..

      Poista
  5. Minuu harmittaa että oon allerginen Davvin silmänympärysseerumille :( Mutta ihana postaus! :*

    VastaaPoista