25. toukokuuta 2016

Helppo kesämeikki viidellä tuotteella

Kesäistä keskiviikkoiltaa! Olen tällä viikolla lämpimästä säästä inspiroituneena innostunut piknikeistä ja käynytkin jo kahdesti istuskelemassa ulkona piknikpeiton kera. Toisena minua ovat inspiroineet lämpimän persikkaiset sävyt meikissä. Viime sunnuntaina halusin tehdä kesäisen meikin, johon en kuitenkaan halunnut käyttää liikaa aikaa tai vaivaa. 


Päädyin keräämään nopeasti kasaan viisi tuotetta, joilla tein kevyen, helpon kesämeikin. Pohjassa skippasin meikkivoiteen, peitin peitevoiteella silmänaluset, nenän pielet ynnä muut peittämistä tarvitsevat kohdat ja huiskin meikkipuuteria päälle. Näissä kuvissa pohja näyttää vielä aika mattaiselta, mutta hyvin nopeasti meikkipuuteri asettuu iholle ja muodostaa luonnollisen, meikkivoiteen kaltaisen pinnan.


Kasvoille piti saada jotain väriäkin, joten yhdistin poskipunan ja korostustuotteen käyttämällä kimaltavaa hohdepuuteria. Sudin hohdetta poskille, hyvin kevyesti nenän varteen ja lopuksi laitoin sitä sormin luomille tuomaan persikkaista sävyä. Kamera syö väriä kasvoilta, mutta livenä se näkyy paremmin. Kulmakarvat suin kuntoon kulmakarvapuuterilla ja -vahalla paletista. Ripsiin harjasin muutaman kerroksen ripsiväriä. Ja valmis! Meikki oli nopea tehdä ja muutaman kohdan perusmeikistä skippaamalla säästää yllättävän paljon aikaa.


Tässä tuotteet, joita meikissä käytin:

-Jane Iredale GreatShape -kulmakarvapaletti sävy "Blonde"*
-Dr. Hauschka Volume Mascara (mini)*
-Lumene Longwear Blur -meikkipuuteri sävy 0 "Light Ivory/Valon hehkua"
-Clinique All About Eyes -peiteaine sävy 01 "Light Neutral" 
-Zuii Diamond Sparkle -hohdepuuteri sävy "Melon"

Jane Iredalen kulmakarvapaletista löytyy sopivasti kulmaväri ja -vaha. Blode on hyvin luonnollisen sävyinen ja hyvä vaaleahipiäisille. Dr. Hauschkan ripsiväriä testasin ensi kertaa. Kerrostamalla sillä saa oikein kivaa jälkeä aikaan. Ripsiväri hieman ärsyttää kuitenkin silmiäni, huomasin niiden kirvelevän sitä laittaessa. Ärsytystä ei ole kuitenkaan enää laiton jälkeen. Lumenen meikkipuuterin vaalein sävy sopii vielä näin alkukesästä, kun kasvoihin ei ole juurikaan tarttunut väriä. Cliniquen peitevoiteessa on hyvä peittokyky ja se levittyy hyvin. Zuiin upea hohdepuuteri menee tosiaan niin poskipunasta, korostustuotteesta kuin luomiväristäkin.


Tässä myös meikkiin tarvittavat välineet. Itseäni kiinnostavat aina nämäkin, hyvin usein meikkaaminen on kuitenkin välineurheilua. Hyvillä ja oikeanlaisilla siveltimillä tulee ihan erilaista jälkeä kuin huonoilla.

-Shiseidon ripsentaivuttimet
-Ecotoolsin silmänrajaussivellin*
-Ecotoolsin puuterisivellin*
-Idun Mineralsin poskipunasivellin

Shiseidon ripsentaivuttimet ovat parhaat kokeilemani! Ecotoolsin silmänrajaussivellintä käytän kulmakarvojen laittamiseen puuterimaisilla tuotteilla. Siveltimellä voi sekä muotoilla että täyttää kulmat näppärästi. Ecotoolsin puuterisivellin on pehmeä ja sopivan kokoinen koko kasvojen pikaiseen puuterointiin. Idun Mineralsin poskipunasivellin on juuri oikealla tavalla löysä, ettei se nappaa liikaa Zuiin pigmenttistä irtohohdepuuteria.

Mitkä viisi tuotetta valitsisit omaan kesämeikkiisi?

*Saatu blogin kautta

2 kommenttia:

  1. Kivan simppeli meikki ja raikas lopputulos :)

    Itse kokeilin vähän aikaa sitten meikkiä 10 tuotteella (välineet mukaan lukien) ja olihan se vähän haasteellista, kun on tottunut useampiin tuotteisiin meikkaillessa.

    Shiseidon ripsentaivuttimet täytyy ehdottomasti hommata, sillä ovat olleet mielessä jo vuosikausia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)

      Kyllähän siinä pitää vähän mielikuvitusta käyttää ja lopputulos tosiaan on aika simppeli, mutta on se vaan niin paljon nopeampaa :) Mulla menee eniten aikaa meikkipohjaan ja kulmakarvoihin, joten vähensin sitten kaikesta muusta. Ja Meikkipuuterilla voi kuittaa sekä meikkivoiteen, että puuterin.

      Shiseidon ripsentaivuttimet on superit! Kannattaa pitää silmät auki Hulluilla päivillä, siellä noi on usein olleet alennuksessa.

      Poista