23. joulukuuta 2015

L'Occitanen joulukalenteri: luukut 13-18

Enää yksi yö jouluaattoon! Kalenterin luukkuja kurkistellaan nyt vähän jälkijunassa, ei vaan ole ollut nyt aikaa kirjoitella aiemmin. Nyt istun autossa matkalla kotipaikkakunnalleni joulun viettoon, joten nyt ehdin paremmin kuin hyvin vielä muistella mitä kalenterista onkaan tullut. Niin ja yksi luukku on vielä avaamattakin :)


Seuraavaksi siis luukut 13-18. Parannusta edelliseen kuusikkoon on mielestäni hyvin nähtävissä. Kosmetiikkatuotteet ovat kaikki olleet minulle mieluisia.


13. luukusta tuli Ultra Rich Body Lotion 30 ml. Kyllä kiitos, vartalovoiteita kuluu runsaasti ja tosi kiva päästä testaamaan miten tuhtia kamaa tämä onkaan. Odotan paksuhkoa ja täyteläistä koostumusta!

14. luukusta löytyi sitten Dry Skin Foot Cream 10 ml, mukavaa vaihtelua kaikille käsivoiteille joita kalenterista on jo tullut. Todella tyytyväinen olen tähänkin.

15. luukusta sain sitten jo entuudestaan omistamani Verbena Body Lotionin 30 ml. Tämän tiedän jo olevan hyvä pelkästään jo tuoksunkin puolesta, joten sinänsä ei haittaa vaikka tuttu tuote onkin. 


16. luukusta paljastui sitten taas kalenterin heikompaa puolta eli tällä kertaa paikkakortteja. Nämä ovat kyllä täysin turhia, korkeintaan nuo jouluiset versiot voi käyttää pakettikortteina. Milloinkahan koskaan olisin järjestämässä juhlia, joissa on istumajärjestys ja toisekseen milloin ikinä laittaisin pöytiin paikkakortit, joissa on L'Occitanen tuotteiden kuvia? :D

17. luukussa päästiin taas plussan puolelle, kun sain jälleen yhden käsivoiteen. Amande Delicious Hands -käsivoide 10 ml oli tervetullut lisä käsivoiteiden joukkoon, ehkä jopa noista kalenterista tulleista kiinnostavin. Käsivoiteita on tullut kyllä runsaasti, mutta kivan kuuloisista sarjoista.

18. luukusta tuli tähden muotoinen piparimuotti. Plaah, aika tylsää. En edes juuri koskaan leivo pipareita. Tämä saattaa myös lähteä jonnekin eteenpäin, katsotaan.


Huolimatta kahdesta ei kovin mieluisasta täytetuotteesta, tässä oli taas melko hyvä kuusikko. Suosikkini näistä olivat vartalovoide ja käsivoide. Nyt sitten jännäämään mitä viimeisistä luukuista paljastuu, niistä kirjoittelen sitten luultavasti joulun pyhinä. Täällä ei blogitaukoja vietellä, vaikka muuten huilaillaankin. :) Mallia voi ottaa vaikka Sisusta; vilttiin kääriytyneenä kirjoittelu kuulostaa hyvältä. Lisätään vielä villasukat ja teekuppi niin ollaan jo lähellä mahtavaa.

Mikä tuote oli sinun mielestäsi tästä kuusikosta paras?

2 kommenttia: