8. marraskuuta 2015

Lokakuun loppuneet

Tässä kuussa Paras & Pettymys -postaus jää välistä, tämäkin postaus on jo kivasti myöhässä.. Pettymystä ei ole selkeästi nyt tullut vastaan, paitsi ehkä parin loppuneen kohdalla. Ne taas esittelen tässä postauksessa, joten.. Minulla on myös mielessä taas niiiiin monta aihetta joista haluaisin kirjoittaa, että jätän tuon nyt vaan suosiolla välistä. Loppuneita kuvittelin olevan ihan järkyttävän paljon tässä kuussa, mutta aika normaalilta määrältä nuo taas kasassa näyttävät. Siis minulle normaalilta eli aika runsaalta kuitenkin :D


Vartalonhoitojuttuja taisi loppua tässä kuussa eniten ja hiustuotteita taas yllättävän vähän. Kasvotuotteita oli aika normimäärä tai ehkä jopa vähän enemmän kuin normaalisti. Meikkejä oli vain kaksi minikokoista. Näytteiden sijaan keskityin taas käyttelemään noita täysikokoisia, joten pussinäytteitä tuli käytettyä vain neljä.


Signe Seebid Appelsiini-vartalokuorinta 200 g*

Herkullisen appelsiinin tuoksuinen kuorinta oli oikein kiva. Sokerista ja öljyistä pääasiassa koostuva kuorinta oli mukavan rouhea, mutta myös kosteuttava öljyjen jäädessä iholle. Tuoksu oli tosiaan varmaan kuitenkin tuotteen paras puoli, jopa tällainen ei-appelsiinituoksuista-pitävä tykkäsi! Huonona puolena mainitsisin nopean kulumisen, tuote taisi kestää käytössä noin kuukauden.

Kivvi Lemon and Mint Peeling Shower Gel 250 ml*

Kivvin kuoriva suihkugeeli oli parillakin tapaa minulle pettymys. Halusin kovasti tästä tykätä, kun tykkään Kivvistä niin paljon muuten. Mutta ei. Tuoksu ei ollut ollenkaan hyvä, jotenkin mintusta ja sitruunasta oli saatu yhdessä puiseva haju. Geelin koostumus oli vähän hyytelömäistä, mistä en niin tykännyt. Paras puoli tuotteessa oli bambujauheesta tehdyt, pienet rakeet, joita oli paljon ja ne tuntuivat kuorivan ihan hyvin.

Nivea Hawaii Flower & Oil Shower Gel 250 ml*

Tästä tykkäsin markettisuihkugeeliksi yllättävän paljon. Tuoksu oli miellyttävä ja neutraali. Koostumus oli mukavan täyteläistä geeliä ja varmaan öljyn vuoksi tuntui iholla tosi pehmeältä ja hyvin liukuvalta. Seassa olevat pienet öljyhelmet liukenivat nopeasti, mutta tuntuivat sitä ennen pieniltä, hennoilta raapaisuilta iholla, silleen kivalla tavalla.

Nivea In-Shower Firming Body Lotion 250 ml*

Ensiksi sanon etten usko tuohon kiinteyttävään ominaisuuteen pätkääkään, joten arvioidaan tämä muuten vaan suihkutuotteena. Paras tämä on ehdottomasti kesään, koska se sisältää runsaasti mentolia. Siksi käytin tätä lähinnä saunan jälkeen, jolloin pieni viileys tuntui vain mukavalta. Rintaan levittäessä tämä aiheutti ahdistavan olon, joten sitä en suosittele. Hikoileville tai helposti kuumeneville kesäjaloille tämä sen sijaan voisi olla hyvä tuote. Voiteessa oli pientä kuorivaa raetta myös seassa, joten se hieman sekä kuorii että kosteuttaa. Minulle kuitenkin aika turha tuote.


Victoria's Secret Midnight Dare Hydrating Body Lotion 250 ml

Imelän tuoksuinen vartalovoide on ensimmäinen testaamani Victoria's Secretin tuote. Ilahduin ja yllätyin tuotteen kosteuttavuudesta; tämä ei nimittäin ollut ollenkaan sellaista lirua mitä olin ajatellut. Voide ei kuitenkaan imeytynyt niin hyvin kuin olisin toivonut, mutta koostumukseltaan ihan ok kuitenkin. Midnight Dare on tuoksuna niin imelän tunkkainen, etten lopulta pitänyt siitä yhtään. Tuoksussa on vadelmaa ja santelipuuta.

Dr. Hauschka Rosemary Leg and Arm Toner 100 ml

Jalkavirkistettä on tarkoitus käyttää virkistämään ja hoitamaan jalkoja esimerkiksi istumatyöntekijöille tai urheilun jälkeen. Virkiste elvyttää verenkiertoa ja vähentää turvotusta. Se myös hoitaa ihoa öljyjen yhdistelmällä. Kokeilin käyttää tätä iltaisin suihkun jälkeen. En huomannut siitä kuitenkaan olevan mitään hyötyä ja tuote tuoksui ihan liian voimakkaalta. Iltaisin en kestä kovin voimakkaita hajuja ja tätä alkoi olla vastenmielistä käyttää sen hajun vuoksi. Käyttämättä siis jäi ja päiväyksetkin tulivat vastaan, joten roskiin vaan.

The Body Shopin pesukukka

Käytin tätä pesukukkaa kerran, eikä siinä mitään vikaa ollut. En vain osaa näitä käyttää ja siis koen ne turhina. Muutaman kuukauden säilyttelyn jälkeen lähtee roskiin.

Lush Salted Coconut Scrub (näyte)*

Käytin käsikuorintaa välillä käsien pesun yhteydessä ja tykkäsin kyllä. Mukava tuoksu. Mietin, että en varmaan jaksaisi käsikuorintaa säännöllisesti käyttää, mutta ehkä silloin tällöin.


Avon Advance Techniques BB Conditioner 250 ml*

Puuterisen tuoksuinen hoitoaine. Ihan kiva tuote, mutta ei mitenkään erityinen. 

Bangerhead Fresh Me Up! Dry Shampoo 200 ml

Lempparikuivashampooni. Harmittavan hintainen kyllä ja vain nettikaupasta saatavilla. Silti paras testaamani kuivashampoo. Taikoo hiuksista rasvaisuuden pois ilman hirveää kitkaisuuden tunnetta. Puuf ja hiukset ovat taas puhtaat - tai ainakin melkein.

Goldwell Kerasilk Control Intensive Smoothing Mask 25 ml*

Tämä näyte taisi olla mieleeni, vaikka ei mitenkään erityisenä mieleen jäänytkään. Voisin käyttää lisää. Tämä on niitä tuotteita, joihin saattaisin ihastua, jos käyttäisin pidemmän aikaa.


Sensodyne Pro-Emalj -hammastahna 75 ml

Luottohammastahna. Käytän aina, kun en ole testaamassa jotain uutta. Hyvä vihloville hampaille, eikä ole liian voimakkaan makuinen.

Secret Berry Fresh Antiperspirant 73 g

Tykkäsin kovasti ja tämä oli todella riittoisaa. Unohdin jo Secretin käytön aikana, että hiki voi haistakin. Näissä on kivat tuoksut. Nykyinen dödönikin on ihan hyvä, mutta ei niin hyvä kuin tämä! Harmittavasti näitä ei saa Suomesta tai mistään läheltäkään. Jenkeistä suosittelen hamstraamaan.

Dove Advanced Care Cool Essentials Antiperspirant 14 g

Minidödön ostin jostain reissusta matkadödöksi. Toimi ihan hyvin, mutta ei kuitenkaan niin hyvin kuin Secret.


MAC Cleanse Off Oil/ Tranquil 150 ml

Tulipahan testattua eka ihonhoitotuote MAC:iltä. Ja eka Back to MAC -tuotteeni, jee! Toimiva puhdistusöljy, mutta ei jäänyt mieleen erikoisesti. Haluan kuitenkin testata vielä sen toisen MAC:in puhdistusöljyn ennen kuin tyrmään nämä turhan hintaviksi puhdistustuotteiksi. Tunnustaudun puhdistusöljyhöperöksi, joten niitä testaan enemmän kuin mielelläni. Kolmea kymppiä en kuitenkaan perusputsarista viitsi kovin montaa kertaa maksaa. 

Dabba Wild Raspberry Leaf Water 50 ml*

Voi, sinne meni viimeinen Dabbani. Tykkäsin kovasti! Kasvovedet ovat myös jotain parasta, etenkin suihkepullosta ruiskutettuna. Iho ja nenä tykkäsi näistä luonnollisista kukkaisvesistä.

Juice Beauty Green Apple Peel Sensitive 7,8 ml

Juice Beautyn hedelmähappokuorinta oli oikein toimiva tuote, mutta jotenkin ehkä tykkäsin enemmän Mádaran vastaavasta tuotteesta enemmän. Sitä siis varmaan hankin jatkossa, onhan se helpommin saatavillakin. Kuitenkin, jos kaipaat tehokasta, mutta hellävaraisempaa kuorintaa, voin suositella tätäkin.

Environ Revival Masque 10 ml*

Naamio oli ylellisen oloinen ja laadukas. Tuote napakoitti ihoa kivasti kuitenkaan tekemättä kiristävää tunnetta iholle. Tuoksu miellytti minua, vaikka ei ollut oikeastaan edes hyvä. Geelimäisehkö voidekoostumus oli oikein jees. En ehkä raaski ostaa itse lisää, mutta voin kyllä suositella tuotetta elvyttävää naamiota etsivälle, jonka kukkaro antaa enemmän periksi.

Lush Rosy Cheeks -tuorekasvonaamio*

Todella jännä naamio, jota olin by the way itse tekemässä Lushin bloggaajaillassa. Miellyttävä ruusun tuoksu, savipohjainen koostumus. Puhdistaa ja imee rasvaa iholta. Tuntuu kuumottavalta iholla ja luulinkin ensin tuotteen nimen johtuvat siitä. Pakkauksen teksteistä kuitenkin ymmärsin, että tämän pitäisi helliä punaposkia eikä aiheuttaa niitä :D



Jamela kamomilla mineraalikollageeninaamio*

Geelivaippanaamio sisältää mm. hyaluronihappoa sekä kollageenin tuotantoa stimuloivaa soijaproteiinia. Naamio hoitaa, kosteuttaa, ravitsee ja kiinteyttää ihoa. "Sheet mask"-tyylinen naamio asetetaan kasvoille ja annetaan vaikuttaa. Naamio tuntuu iholla viileältä ja kostealta. Tätä varten olisi kuitenkin paras maata selällään, koska se ei pysy kasvoilla pystyasennossa. Sitä en ennakolta tajunnut ja kun tyttöjen illassa näitä naamioita kokeiltiin, eivät ne millään pysyneet kasvoilla suositeltua aikaa (30 min - 5 h). Hyvät naurut kuitenkin naamioista saatiin, ne kun näyttävät kasvoilla aika mielenkiintoisilta ;)

L'Occitane Milk Concentrate -vartalovoide (näyte)

Tästä muistaakseni tykkäsin. Testaisin mielelläni lisääkin, jospa tätä löytyisi L'Occitanen joulukalenterista. Iiik, huomenna saan sen vihdoin käsiini!

Aubrey Age-Defying Therapy Cleanser (näyte)*

Taisi poistaa meikin jämät sekä puhdistaa ihon ihan hyvin. Geelimäiset putsarit eivät noin muuten vaan ole suosikkejani.

Murad Renewing Eye Cream (näyte)

Ihan ok silmänympärysvoide, mutta ei herättänyt intoa hankkia lisää.

V 10 Plus Water Based Peeling Facial Mask (näyte)

Kiinnostuin testauksen jälkeen, mutta en vielä vakuuttunut. Iho tuntuu kuorivan naamion jälkeen hyvältä. En kuitenkaan voi sille mitään, että epäilyttää se ettei kaikki iholta irtoava aines ole kuollutta ihoa vaan osa on naamiota itseään.


Missha Natural Konjac Cleansing Puff

Hyvä ja edullinen Konjac-sieni, suosittelen! Näitä minulla kuluu.

Jysk Andalen Exfoliating Sponge

Tätä taas en suosittele, edes halvan hinnan vuoksi. Ei kestänyt minulla päivittäisessä käytössä hyvänä kahtakaan viikkoa.

Essence Mini Lip Gloss

Nää oli söpöjä ja hyviä, mutta tykkäsin enemmän siitä glitterittömästä versiosta.

Yver Rocher Light & Luminous Foundation 7 ml

Kelpo kevyen puoleinen meikkivoide. Sävy oli minulle himpun verran liian tumma, mutta meni kuitenkin meikkivoiteen ollessa niin ohutta iholla. Toi iholle nimensä mukaan valoa ja hehkua. Kaipasi minulla kuitenkin vielä lisäksi peittoa, mihin käytin meikkivoiteen jälkeen vielä Jane Iredalen meikkipuuteria. Ne olivat yhdessä ihan hyvä kombo.

Avon Perceive Oasis EdP

Miellyttävä tuoksu, joka ei kuitenkaan herätä sen kummempia tuntemuksia. Käytin mielelläni, mutta en hanki lisää.

Mitä olet näistä itse käyttänyt?

*Saatu blogin kautta

8 kommenttia:

  1. Dabban bongasin heti tuolta - olen ihan totaalisesti noille sydämeni menettänyt <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Dabbat ovat kyllä ihania <3 Vielä on niistäkin monta erilaista testaamatta :)

      Poista
  2. Joo, tuo Kivvin suihkari ei tuoksu siltä, miltä sen toivoisi tuoksuvan..:/
    Ja pesukukat - en vaan tajua. Miten niitä käytetään? Miksi??:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli harmittava pettymys, tuo purkkikin on niin kaunis! Pesukukat on kyllä ihan turhakkeita, mutta ilmeisesti jotkut kuitenkin tykkäävät niitä käyttää. Kai ne vaahdottavat suihkugeelin nopeammin? Mut onnistuu se kädelläkin...?

      Poista
  3. Voi maar tuo Secret dödö, ostin vain yhden jenkeistä vuosi sitten ja arvaa onko harmittanut. Ihan paras dödö ikinä ja ei kuules pettänyt ja riitti tuhottoman pitkään. Kivvin suihkugeeli kiinnostaisi, mutta harmi se tuoksu, sillä olen todella paljon tykännyt kaikista Kivvin tuotteista tähän mennessä.

    Ihanaa alkanutta viikkoa Nella. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! Pyysin joskus jenkeissä au pairina ollutta siskoani tuomaan tuliaisiksi kaksi noita, mutta nyt on sitten molemmat loppu :/ Ehkä sitten kymmenen vuoden päästä taas tehdään tuttavuutta Secretin kanssa, jos sitten olisi taas varaa lähteä rapakon toiselle puolelle :D

      Toki kannattaa tsekkaa muidenkin Kivvin suihkugeelien tuoksut, ei ne kaikki välttämättä oo huonoja :) Mut ei aina voi tietty onnistua :/ Ei sellasta merkkiä varmaan ookaan, jonka kaikki tuotteet hyviä ois.

      Mukavaa viikkoa Tiia!!

      Poista
  4. Secret deodorantteja aina kehutaan niin pakkohan niitä on joskus kokeilla! Olipa tässä paljon vaikka mitä ihania tuotteita, esim. Dabba ja Signe Seebid :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ehdottomasti, jos sellaisia mitenkään käsiisi saat :) Kaikkee ihanaa luonnonkosmetiikkaa on kyllä tullut viime aikoina kokeiltua <3 Dabbaa ja Signe Seebidiä haluun kyllä vielä lisääkin! Kumpikaan ei oo pahan hintaistakaan.

      Poista