15. marraskuuta 2015

Loistava puhdistusvoi meikinpoistoon

Minulla on ikuisessa etsinnässä täydellinen puhdistusöljy eikä sellaista olekaan vielä tullut vastaan. Puhdistusöljy on suosikkituotteeni meikinpoistoon, en tykkää yhtään nestemäisistä silmämeikinpuhdistusaineista tai puhdistusmaidoista. Suuntasin etsintäni eräs päivä The Body Shopiin, josta löytyikin kiinnostavan oloinen tuote, Camomile Silky Cleansing Oil. Se ei kuitenkaan lähtenyt silloin matkaan vaan tämä Camomile Sumptuous Cleansing Butter. Olin ihan myyty siinä vaiheessa, kun huomasin, että on olemassa puhdistusVOITA. Siis vielä pehmoisempaa ja paksumpaa putsaria kuin öljy, ah. 


Camomile-puhdistusvoi sopii kaikenlaisen meikin poistoon, myös silmämeikin. Tämä on ehdoton plussa minulle, koska poistan aina kaiken meikin samalla tuotteella. Hyvin monissa putsareissa kuitenkin lukee ettei niitä ole tarkoitettu käyttää silmämeikin poistoon. Tuote sopii myös piilolinssien käyttäjille ja siis myös kaikille ihotyypeille.

Voiputsari sisältää muun muassa kamomillan eteeristä öljyä, voipuunvoita, luomuoliiviöljyä ja auringonkukansiemenöljyä. Puhdistusvoissa on kuitenkin myös paljon synteettisiä ainesosia, jotka mahdollistavat erään mahtavan ominaisuuden tässä putsarissa: se ei jätä ihoa öljyiseksi huuhtomisen jälkeen. Minulla Camomile-puhdistusvoi ei ole myös tehnyt silmiin sitä sameaa kalvontunnetta, mitä monet öljyputsarit tekevät.


Huonona puolena tuotteessa on tietysti koostumuksesta johtuva pakkaustapa eli purkki. Putsarissa en kuitenkaan koe ongelmaksi avointa pakkaustapaa, tuote kuluu kuitenkin loppuun muutamassa kuukaudessa eikä jää vuosiksi keräämään bakteereja. Se on myös aika hauskaa raapia tuotetta kynnellä purkista. Puhdistusvoi on nimensä mukaan hyvin paksua, mutta sulaa nopeasti kädenlämmöstä levitettävään muotoon. Voi tuoksuu miedosti kamomillalle. Se tuntuu kasvoilla todella pehmeältä ja poistaa kaiken meikin hellävaraisesti, mutta tehokkaasti. Camomile-puhdistusvoi on yksi suosikkejani ellei jopa paras öljyihin perustuvista putsareista, mitä olen testannut. Suosittelen puhdistusöljyfaneille!

Camomile Sumptuous Cleansing Butterin hinta on 19,50 e.

Millä tykkäät poistaa meikin? Kuuluuko puhdistusöljy meikinpoistorutiiniisi?

14 kommenttia:

  1. Voisin kyllä itsekkin kokeilla tuota. Vaikuttaa hyvältä! Paljonko oli hintaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä oon kyllä tykännyt. Hei hyvä kysymys! Laitanpa tuohon postaukseenkin tiedon. Hintaa on 19,50€.

      Poista
  2. Täytyy myöntää, että kiinnostuin tästä! Jonkin verran olen öljyjä myös ihon puhdistamisessa käyttänyt, mutta enemmän länträän niitä keholle suihkun jälkeen ja iholle yöksi :) Joka tapauksessa tällaiset täyteläisemmät puhdistustuotteet talvisin innostaa. Nyt mä olen tosin jo kesästä saakka käyttänyt pelkästään puhdistusgeelejä, kun oon halunnut saada ihon epäpuhtausrintaman karistettua :) Mutta pistän tämän korvan taakse, ehdottomasti! Kiitos siis vinkistä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuivalla iholla tää tuntuu varmasti erityisen hyvältä, mutta tosiaan ainakin nettisivujen tiedon mukaan sopisi kyllä kaikille ihotyypeille. Minä kyllä yleensä käytän tämän jälkeen vielä toista putsaria, tällä hetkellä GlamGlow'n Thirstycleansea eli eihän tästä mitään iholle jää. Eli miksei voisi tätä ykkösvaiheen putsarina käyttää, vaikka epäpuhtausongelmaakin olisi. Eli testiin vaan, tää on tosi kiva! Meikit lähtee ilman hankaamista :)

      Poista
  3. Puhdistusvoi kuulostaa ihanalta! Olen viime aikoina tykästynyt taas vähän hoitavampiin putsareihin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää tosi ihanan tuntuista iholla, niin pehmeetä :) Kannattaa kyllä testaa, niinkuin Mialle tossa yllä sanoinki nii ainahan voi sit vielä varmistaa toisella putsarilla, jos tahtoo oikeen puhtaan fiiliksen iholle. Meikit tällä lähtee hyvin.

      Poista
  4. Body Shop <3 Tuo kuulostaa ihanalta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. The Body Shopilla on kyllä kaikkee ihanaa <3

      Poista
  5. Kuullostaa ehdottomasti kokeilemisen arvoiselta tuotteelta! :)

    VastaaPoista
  6. ei hitsi miten ihanan kuuloinen tuote, mutta tuo hinta, auuuuuggh! oon aina ajatellut, että meikinputsarin laadulla ei ole niin hirveästi väliä kun se on vain hetken iholla ja kalliit seletuotteet eivät ole toimineet pätkääkään paremmin kuin kolmen euron garnier. kuitenkin varsinkin silmänympärysiho on tosi kovilla ja jostain syystä en saa vesiliukoistakaan ripsaria lähtemään millään putsareilla, joten voisi kyllä kokeilla, jos tuo olisi armollista, mutta tehokasta. olisi kiva jos jossain vaiheessa raportoisit kuinka kauan tuo kesti :) jos kestäisi vaikka parikin kuukautta päivittäisessä käytössä olisi ihan hintansa väärtiä. meikkiputsaria kun tulee ainakin itselläni läträttyä reilutkin määrät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että tuo purkki tuleekin sen pari kuukautta minulla kestämään päivittäisessä käytössä. Olen myös aikamoinen läträilijä, joten en kyllä ole tuota kovin varovaisesti annostellut. Omasta purkistani on nyt kulunut ehkä puolet ja se on ollut käytössä kohta neljä viikkoa. Hinta kyllä kirpaisee minuakin, mutta suosittelen odottelemaan kanta-asiakaspäiviä tms. jolloin on yleensä se 20% ale. Tai jos et ole vielä TBS:n kanta-asiakas, niin liittyessä saa yleensä myös tuon alen käyttöön. Välillä The Body Shopilla on ollut myös sellaisia "kerää passiin leimoja liikkeistä niin saat -50% yhdestä tuotteesta"-kampanjoita. Älä menetä toivoasi tuohon hintaan, aina löytyy keinoja! Ja mahtava tuote on kyllä kyseessä :) Kiitos myös kommentistasi.

      Poista
  7. Silloin kun noi kamomillaputsarit tuli uutena, niin vatvoin pitkään öljyn ja voin välillä. Otin kuitenkin öljyn, ja se oli ihan kiva tuote, mutta kuulin tosta voista sitten kuitenkin ihan hirveästi kehuja. Pitää varmaan toi voikin kokeilla, vaikka hinta kirpaisee :P

    VastaaPoista