10. lokakuuta 2015

Kneipp - luonnonkosmetiikkaa tuliaisiksi

Kneipp on saksalainen luonnonkosmetiikkamerkki, joka oli minulle ihan tuntematon, kunnes sain tuotteita testattavaksi yllättävältä taholta. Äitini nimittäin toi minulle merkin kasvovoiteen ja käsivoiteen tuliaisina Saksan reissulta. Olin otettu, kun äitini kertoi ajatelleensa minua pienessä luonnonkosmetiikkapuodissa ja toi nämä kaksi vaaleanpunaista ja nättiä putelia sitten minulle testattavaksi. Kosmetiikkatuliaiset eivät ole tavallisia vanhemmiltani.


Pakkaukset ovat kauniin raikkaita ja muutenkin toimivia. Kasvovoide on pakattu lasipulloon, josta voidetta annostelee pumppu. Käsivoide taas on käytännöllisessä muovipakkauksessa, jonka materiaali tuntuu miellyttävältä käteen. Vaaleanpunainen väri on vain plussaa ;)


Kasvovoide on pakkauksen tekstien mukaan kevyt ja sopii herkälle iholle. Sanoisinkin tämän olevan selkeästi päivävoide, vaikka olen sitä yövoiteenakin käyttänyt. Voide on kevyttä ja imeytyy nopeasti, mutta siitä jää myös kosteutetun oloinen pinta iholle. Aika jees! Talvella tämä ei kosteutustehoiltaan varmaan oikein minulle riittäisi, joten nyt ovatkin viimeiset hetket tämän käyttämiseen. Harmittavasti tuotteelle luvataan vain kolmen kuukauden käyttöaika.


Käsivoide on oikein kiva myös. Se on myös kosteutustehoiltaan hyvää, mutta selkeästi parempi päiväkäyttöön. Voide imeytyy suhtkoht nopeasti, mutta ei hulahda kuitenkaan hetkessä ihoon. Kärsimättömimmät käsivoiteiden käyttäjät eivät tästä siis varmaankaan välittäisi. Molemmissa Kneipin tuotteissa on hyvin tunnistettava, mantelisen makea tuoksu. Itse olen tykästynyt tuoksuun ja tämä on ehdottomasti niitä tuoksuja, joihin ei kyllästy. Helposti lähestyttävä ja neutraali tuoksu, jonka kuitenkin tunnistaa heti.

Onko tämä merkki jollekin entuudestaan tuttu?

2 kommenttia:

  1. Onpa söpöjä, tälläiset tuliaiset ovat niin kivoja. <3 Eivät ole tuttuja entuudestaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki ajatuksella valitut lahjat ilahduttavat aina :)

      Poista