1. elokuuta 2015

Kukkaisvettä kasvoille

Tutustuin ensi kertaa Dabban kukkaisvesiin Luonnonkaunis 2015-messuilla ja olin niistä jo silloin ihastuksissani. Niin upeat pullot ja ihanat sisällöt! Tuoksut olivat kuitenkin sen verran erikoisia, että en tullut silloin niitä hankkineeksi. Kukkaisia tuoksuja piti ensin vähän aikaa sulatella. Nyt niistä jo pidän ja luonnolliset tuoksut ovat mukavaa vaihtelua synteettisen kosmetiikan tuoksuihin. Kukkaisvesiä valmistava Dabba on latvialainen luonnonkosmetiikkayritys, joka valmistaa tuotteensa pohjoisen luonnon raaka-aineista. Tuotteilla on Ecocert-sertifikaatti.





Rakastan kaikkea kosmetiikkaa minikokoisena, joten näistäkin oli saatava matkokokoja testiin. Power from the forest -matkapakkaukseen kuuluu kolme eri kukkaisvettä 50 ml koossa.

Koivunlehti-kukkaisvesi puhdistaa ja rauhoittaa rasvoittuvaa ihoa. Se tuoksuu näistä kolmesta raikkaimmalle; kevyesti koivun lehdiltä.

Vadelmanlehti-kukkaisvesi sopii erityisesti kosteuttamaan sekaihoa. Tuoksussa erottaa pirteän vadelman, mutta se on myös aika kukkainen.

Kanerva-kukkaisvesi tasapainottaa normaalia ihoa. Tuoksu on kirpeän kukkainen. 


Kukkaisvesiä voi käyttää kasvoveden asemasta tai vain virkistykseen. Suihkeita voi suihkuttaa myös vartalolle, mutta itse en niitä moiseen tuhlaisi. Pullot ovat jykevää lasia ja laadukkaan oloisia. Suihkepää on hieman kömpelö ja toisin kuin edellisessä postauksessa kehumani Dr. Hauschkan kasvovedessä, siitä ei tule vettä ulos hienona sumuna, vaan pisaraisena suihkauksena. Minusta se on kuitenkin osa Dabban suihkeiden kotitekoista "suoraan luonnosta" -viehätystä, ettei kaikki tuotteessa ole niin viimeisen päälle hiottua. Mukava suihkauttelukokemus on silti. Dabbaa voi ostaa esimerkiksi Biodellystä tai Ruohonjuuresta.

Joko olet Dabban kukkaisvesiä testannut?

Tuotteet saatu blogin kautta testiin.

10 kommenttia:

  1. Täältä löytyy piparminttu ja olen heikkoina tälläisiin "vesiin". On kyllä aivan ihana, tuo vadelma kiinnostaisi kovasti. :) Iloa viikonloppuun <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen myös ihastunut näihin, vaikka puoli vuotta sitten en vielä omistanut yhtään kasvovettä! Nyt niitä on tullut hamstrattua useampi. Piparminttua tahtoisinkin vielä kokeilla, samoin kamomillaa ja omenaa <3 Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  2. Voisin ostaa tuollaisen pikkupullon, jos niitä myytäisiin yksittäin. Ilmeisesti näissä oli aika lyhyt säilyvyysaika, jos muistan oikein?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei niitä taideta myydä yksittäin :/ Säilyvyysaika on avattuna tosiaan vain kaksi kuukautta, mutta nää kuluu tosi nopeasti. Käytän kaikkia kolmea ja kahta muuta kasvovettä yhtä aikaa ja silti ainakin kanervasta on parissa viikossa kulunut jo kolmasosa.

      Poista
  3. Tykkään tosi paljon tuosta vadelmanlehti-kukkaisvedestä, siinä on ihana vihreä tuoksu ihan kuin olisi vattupuskien keskellä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä tosi kiva ja luonnollinen tuoksu, niin kuin nää kaikki! :)

      Poista
  4. Noi pakkaukset on niin upeita että himoitsen niitä ihan vaan sen vuoksi! :D Nyt on parikin pulloa suihkevesiä, katsellaan sen jälkeen jos olis näitten vuoro :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä ihan totta, noi on niin nättejä ja ihanaa kun pullot ovat lasia :)

      Poista
  5. Kuulostaa tosi mielenkiintoisilta tuotteilta, olisi kiva päästä testailemaan noita :) Pullotkin on tosi kauniita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käy tuoksuttelemassa vaikka Ruohonjuuressa, jos sellainen sun lähistöltä löytyy :)

      Poista