22. kesäkuuta 2015

Miniarviot: Lush Big & Cosmetic Warrior

Miniarviot-sarjassa käydään läpi kiinnostavia kosmetiikkanäytteitä. Pienistä näytteistä on usein vaikeaa arvioida tuotetta syvällisemmin, mutta niistä voi saada jo hyvän kuvan kannattaako tuotetta hankkia lisää. Ostaisinko vai enkö?

Kävin jokunen aika sitten Lushilla tutustumassa heidän tuotteisiinsa blogin merkeissä. Sain Lushilla kattavan esittelyn siitä mitä kaikkea heillä on myynnissä. Erityisesti olin kiinnostunut hiusten- ja ihonhoidon tuotteista. Niistä olin kuullut runsaasti kehuja, mutta ne olivat vielä jääneet itselleni melko vieraiksi. Sain lähtiessäni mukaan kiinnostavia tuotteita kotona testailua varten, esimerkiksi tämän tuotteen. Niiden ohella sain pienet näytteet kahdesta suositusta tuotteesta, jotka ajattelin esitellä teille nyt.




Tuotteen nimen jälkeen on mainittu myyntikoko ja -hinta täysikokoiselle tuotteelle.

Big / 330 g / 27,80 €

Tuuheuttava merisuolashampoo tekee hiuksista runsaat ja pehmeät. Shampoo sisältää merisuolakiteiden lisäksi merilevää ja limettimehua. Tuntuma tuotteessa oli yllättävä, vaikka kiteistä rakennetta osasi odottaa tuotekuvauksen perusteella. Shampoo tuntuu jotenkin karkealta ja pehmeältä yhtä aikaa. Shampoo vaahtoaa hiuksissa hyvin ja jo pieni määrä riittää. Karkea suola tuntuu syväpuhdistavan hiukset kunnolla, mutta ei kuitenkaan kuivattanut niitä samaan tapaan kuin syväpuhdistavat shampoot. Tuoksu tuotteessa on miellyttävä. Luulen, että tässä on keksitty jotain todella erilaista shampoorintamalle. 

Ostaisinko? Kyllä.

Cosmetic Warrior / n. 4 naamiokertaa / 13,50 €

Valkosipulinen naamio nitistää finnit ja puhdistaa ihon jättäen sen terveen tuntuiseksi. Sisältää lisäksi teepuuöljyä, hunajaa ja viinirypälettä. Tästä pitää sanoa alkuun, että inhoan valkosipulin tuoksua ja se valitettavasti paistaa liikaa tästä naamiosta läpi. Jos valkosipuli ei kuitenkaan ole ongelma, jatka lukemista, koska muuten voisin tätä naamiota suositella. Koostumus tuotteessa on oikein hemmottelevan öljyinen, vaikka kyseessä on ase finnejä vastaan. Naamio kuitenkin tekee kuin tekeekin ihosta raikkaan tuntuisen, mutta ei kuivata sitä. Finnien tappamisen suhteen en osaa sanoa juuta enkä jaata, kun minulla ei niitä testaushetkellä ollut ja näytettä riitti vain kahteen käyttökertaan. Sekaihosta kärsivän kannattaa tsekata tämä.

Ostaisinko? En.

Joko olet testannut nämä kiinnostavat tuotteet?

Postauksen näytteet on saatu blogin kautta. 

9 kommenttia:

  1. Valkosipulinen naamio?!? APUA, mulla tuli heti kylmät väreet. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, naamio sisältää tuoretta valkosipulia. Ei ehkä edes kaikki tosta huomais, mutta itse kyllä huomasin. Ken tykkää, ken ei :D

      Poista
  2. Valkosipulinen! :DD sitä voisi mainostaa niin finnien kuin vampyyreiden kartoitukseen, eh heh...!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! :D Ei se tuoksu onneksi iholle juuri jää, mutta naamio naamalla en voinut olla sitä huomaamatta..

      Poista
  3. Mä tykkäsin yhden purkillisen perusteella tosta Big-shampoosta muuten, mutta mukavuudenhaluisena tyyppinä kyllästyin kaivamaan shampoota purkista pullosta puristamisen sijaan. Yritin myös testata, josko tuote olisi toiminut vanhasta shampoopullosta annosteltuna, mutta merisuolakiteet jäivät aina jumiin. Muuten loistotuote kyllä!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, noi irtokannelliset tuotteet eivät välttämättä ole niitä käytönnöllisimpiä suihkussa. Aina saa miettiä, että mihin sen kannen laittaa siksi aikaa kun kaapii purkkia :D Mua ei sen sijaan se kaapiminen haittaa, siinä on jotain kierolla tavalla kivaa työntää sormet sinne purkkiin.. Bigiä pitää kyllä vielä hankkia, kunhan raaskin tuon aika suolaisen (heh heh) hinnan maksaa.

      Poista
  4. Valkosipulia naamaan..? Ok! Rakastan valkosipulia, mutta ehkä vähän eri asiayhteydessä. :D

    Sun blogin nimi on tosi söpö!!

    //Fanni
    http://mennentullen.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mut jos se menee muutenkin, niin sua ei varmaan sen tuoksu tässä naamiossa häiritsisi! :) Kiitos, tykkään söpöistä asioista niin bloginimen piti kuvastaa myös sitä ;)

      Poista