8. kesäkuuta 2015

Kosmetiikkaan tutustumassa x 3

Kävin toukokuussa useassa eri tapahtumassa tutustumassa erilaisiin kosmetiikkamerkkeihin. Kerron tässä nyt lyhkäisesti niistä. Sain muun muassa uudelleen kutsun Estelina Oy:n bloggaajailtaan, jossa oli esittelyssä yhtiön maahantuoman Jane Iredalen meikkien lisäksi myös Vitamion Oy:n maahantuoman Environin ihonhoitotuotteita.




Environ oli jo hieman minulle tuttu etukäteen, koska edellisellä Jane Iredale -vierailulla goodie bagissa oli pari näytettä merkiltä. Kirjoittelin niistä vähän Jane Iredalen tuotteiden esittelyn yhteydessä täällä. Environ on siis eteläafrikkalaisen plastiikkakirurgin kehittämä ihonhoitosarja. Sen teho perustuu A-vitamiiniin, jolla suurilla pitoisuuksilla voidaan korjata auringon aikaansaamia vaurioita iholla. 


Environia oli meille esittelemässä Vitamion Oy:ltä Minna Heikkilä. Hän kertoi yrityksensä tuotteiden lisäksi meille auringosta, sen vaikutuksista ja haitoista. Opin muun muassa, että suurin osa auringon aiheuttamista vaurioista tapahtuu jo lapsuudessa/nuoruudessa ja siksi tuolloin olisi erityisen tärkeää panostaa auringolta suojautumiseen ja oikeanlaisiin hoitotuotteisiin, jos altistusta on tapahtunut. Minnan mukaan heidän tuotteitaan voi käyttää jo pienilläkin lapsilla ja se olisi jopa suotavaa. Environin tuotteita esittelen erikseen omassa postauksessaan myöhemmin.


Environin esittelyn lisäksi saimme kuulla Jane Iredalen kesän 2015 uutuustuotteista, joista yhdestä, "Buff"-sävyisestä Lip Drinkistä, olenkin jo aiemmin kirjoittanut blogissa. Lisäksi kesäksi on tullut myös iholle hehkua tuova Golden Shimmer Face and Body Lotion. Syksyllä lanseerataan myös pirteä uutuus, josta saatte tietää myöhemmin. Meikkijutustelun jälkeen koimme kaikki todellisen yllätyksen, kun Keyword: Love -blogin Jonnalle oli järjestetty yllätyssynttärit tapahtuman järjestäjän, Pauliinan, toimesta. Synttäreiden kunniaksi tarjolla oli ihania kakkuja ja pientä suolaista syötävää, nam. Yllä kuvassa on Jane Iredalen kevätkokoelman 2015 ihania tuotteita.  


Sain kutsun myös TK Body Balance -kauneushoitolaan myyntiin tulevan BoHo-kosmetiikkasarjan esittelytilaisuuteen. Ranskalaista luonnonkosmetikkasarjaa oli esittelemässä sen maahantuoja, Johanna Tammi-Ikonen. Paikalla ei tapahtuman alussa ollut vielä muita kuin minä, hoitolan omistaja Tea ja Johanna, joten pääsin heti alkuun Johannan meikattavaksi. On aina todella mielenkiintoista katsoa, millaisen meikin joku toinen itselle loihtii. Itse kun tekee meikin aina helposti samalla tavalla. Toisen meikattavana olemisesta voikin oppia paljon uusia tekniikoita ja vinkkejä. Meikkaamisen lomassa juttelimme BoHon meikeistä ja näin sarja tuli samalla tutuksi. Johannan kanssa juttelimme myös kaikenlaisesta muustakin kosmetiikkaan ja hänen uraansa liittyvästä, oli kyllä todella mukavaa ja mielenkiintoista! 


Tällaista jälkeä Johanna sitten sai aikaan. Sain sinisen hempeän silmämeikin ja kauniin tasaisen meikkipohjan. Lisäksi sain opastusta itselleni vieraan aurinkopuuterin käyttöön. Hassua, kun en itse koe sinistä silmämeikkiä yhtään omakseni, mutta nyt useampi on sellaisen minulle tehnyt. Myöhemmin testailin sinistä meikkiä itsekin BoHon tuotteilla ja täytyy sanoa, että ei se oikeastaan olekaan yhtään hullumpi. Kaipa se niin on, että sinisiin silmiin sininen silmämeikki on varma valinta.


TK Body Balancen tilaisuudessa sain BoHon maahantuojalta kutsun myös seuraavalla viikolla olevaan merkin lanseeraustilaisuuteen. Tilaisuus oli sympaattisessa Hymy Raw Food Cafessa, jossa BoHo:n tuotteisiin voi myös tulevaisuudessa käydä tutustumassa. BoHo on siis ranskalainen luonnonkosmetiikkasarja, jolla on valikoimassaan meikkejä silmämeikkituotteista huulimeikkeihin ja meikkipohjatuotteisiin. Lisäksi merkiltä löytyy monensävyisiä kynsilakkoja ja kolme erilaista hajuvettä. Meikeistä lisää myöhemmin!


Tilaisuudessa minulle seuraa piti Glitz & Glam -blogin Minna, joka olikin mukavan rentoa ja iloista seuraa. :) Tarjolla Hymy Raw Food Cafessa oli raakoja herkkuja, kuten chiasiemenvanukasta ja sitruunaista raakakakkua. Parasta oli kuitenkin tuo kahvin näköinen, kardemummalla ja vaniljalla maustettu pakurihauduke, mmm. Suosittelen kokeilemaan joskus Hymyssä käydessä.

Esiteltyjen brändien jälleenmyyjät:

Environ
Jane Iredale
BoHo

P.S. Aloitin tänään työt uudessa työpaikassa, joten postaustahti tulee hieman hiljenemään kesäksi. Tai mistäs sitä varmaksi tietää, mutta varalta näin jo ilmoitan.

2 kommenttia:

  1. Mekin näimme iredalen tilaisuudessa. Ensi kerralla sitten myös jutellaan kunnolla. Onnea uuden työn johdosta ja toivottavasti pian taasen kuullaan blogissa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän me nähtiin :) Jutellaan toki ens kerralla enemmänkin. Oon vaan yleensä noissa pr-tilaisuuksissa vähän ujona kun ympärillä on niin paljon uusia ihmisiä. Kiitos ja kyllä kuullaan, ihan piankin jo :)

      Poista