11. tammikuuta 2015

Annos rakkautta ja huumaavia tuoksuja

Edellisten ostosten kohdalla (ks. edellinen postaus) päätin säästösyistä etten osta enää mitään alennusmyynneistä tai muutenkaan vähään aikaan, mutta katsella saa käymässä. Kaikki varmaan arvaa lopputuloksen kun alennusprosentti on 50 ja kyseessä on suuren ihailuni kohde Lush sekä hajuvesirakkaani Dieselin Loverdose. Joten näiden kanssa poistuin sitten kaupungilta:




En kuitenkaan ollut kovinkaan pahoillani rahanmenosta, koska sitä meni näihin ostoksiin yhteensä "huimat" 31 e. Ja sillä rahalla sain lempihajuveteni, samaisella tuoksulla varustetun pienen suihkugeelin (50 ml) ja vartalovoiteen (50 ml) sekä Lushin Hot Toddy -suihkugeelin (100g) ja Yog Nog -saippuan (120g). Ei paha! Ja lisäksi pääsin vielä avaamaan paketteja, vaikka joulu onkin jo ohitse. :)




Lush on ollut jo vuosia ihaluni kohde eettisyyden, tuoreuden sekä ihanien tuoksujensa vuoksi, mutta vain kerran olen aiemmin raaskinut heiltä jotain ostaa. Lushin valikoimasta ne houkuttelevimmat (lue: tuoksuvimmat) tuotteet ovat yleisesti ottaen hemmottelutuotteita, joita harvoin tohdin itselleni ostaa. Jostain syystä esimerkiksi mustapäiden poistolaput tai kasvojen pesusieni ovat mielestäni tuhlaamisen arvoisia, koska niiden kuuluisi tehdä iholle jotakin, ei pelkästään hemmotella sitä. Siitä voi olla kyllä montaa mieltä, mikä itseä sitten hyödyttää lopulta eniten.




Dieselin Loverdose on jo useamman vuoden ajan ollut toinen ehdottomista suosikkituoksuistani: makea, lakritsinen ja luonteikas tuoksu, joka veti minulta jalat alta ensi nuuhkaisusta. Harmittelin jo viime vuoden lopulla edellisen pullon loppua, mutta ajattelin pärjäillä parilla tuoksun näytteellä, joita minulla oli vielä jemmassa. Nyt ei enää tarvitse säästellä, jee! Suihkugeeli ja vartalovoide ovat tietysti myös plussaa, mutta kokeiltuani niitä jo joskus pystyn sanomaan kokemuksesta ettei niiden tuoksu ole läheskään niin ihana kuin EdP:n.




Ah voi että tuo Yog Nog sitten tuoksuu ihanalle! Vein sen eilen kylppäriin ja siitä asti koko kylppäri on tuoksunut ihanan makealle, pipariselle, mausteiselle... nam. Testasin Yog Nogia eilen myös suihkusaippuana. Tietysti tiesin, että se on saippua, mutta silti kitkaisen narskuva tuntuma iholla pesun jälkeen oli yllätys. Mietin kuitenkin antavani sille uuden mahdollisuuden, koska ihoni ei pesun jälkeen tuntunutkaan kuivalta, kuten olin saippuan tunnun vuoksi ennustanut. Ehkä siihen ihotuntumaan tottuisi, koska tuo tuoksu on niin ihana.. Tulisi se kyllä käytettyä käsisaippuanakin, mutta katsotaan.




Innolla testailen tänään vielä myös Hot Toddya, josta olen kuullut pelkkää hyvää. Minua eivät yhtään kyllästytä vielä "joulutuoksut", ne saavat puolestani tuoksua koko talven ajan. :)


2 kommenttia:

  1. Ei vitsi miten hyviä tarjouksia! Ihan kateelliseksi tulee :0

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa näköjään itse kunkin joulun jälkeen katsastaa alepöydät vähän tarkemmin ;)

      Poista