17. joulukuuta 2014

Reissutuliaisia USA:sta

Tulin toissapäivänä reissusta takaisin Suomeen, mutta en tullut tyhjin käsin. Matka siis oli seuraavanlainen: kolme yötä Reykjavikissa Islannissa, kolme yötä Washington D.C.:ssä ja kahdeksan yötä New Yorkissa. Reissuostoksissa pääosassa oli kosmetiikka, mutta muutakin tuli ostettua. Nämä tuliaiset tulivat siis kaikki itselleni :)




Näistä suosikkejani ovat:
  • Michael Korsin laukku, jota olin haikaillut jo pitkään. Ihana, yksinkertaisen tyylikäs ulkonäkö, käytännöllinen koko ja iso sisätaskujen määrä - kaikki mitä täydelliseltä laukulta vaadin.
  • Conversen kengät ovat suosikkejani ja pitkävartisia viininpunaisia olin myös jo jonkin aikaa halunnut. 
  • Avon Luck for Her koukutti minut näytteestä. Tämä oli pakko saada, mutten sitä Suomen Avonilta jostain syystä löytänyt. Onneksi on sisko au pairina USA:ssa, joka tilasi tämän minulle etukäteen.
  • Essien kynsilakat olivat must-hankinta USA:sta - niitä kun saa puolet halvemmalla sieltä kuin Suomesta. Nämä kolme sävyä, Cute as a Button, Cocktails & Coconuts ja Rock at the Top, täydentävät hyvin kynsilakkakokoelmaani.
  • Hurraw!-huulivoide jäi kaihertamaan kun missasin merkin kojun I love me -messuilla. Onneksi American Apparellilla oli myynnissä osa Hurraw!:n huulivoiteista ja yksi huulivoide tarttuikin sieltä matkaan. Tuo Chai Spice on aika herkun tuoksuinen.

Lisäksi toin reissusta läjän suklaata (Hersheyn Cookies 'n' Creme -suklaa mmm..), purkkaa, muutaman vaatteen sekä jonkin verran joululahjoja ja tuliaisia läheisille. Tulen kertomaan joistakin matkatuliaisista tarkemmin lisää myöhemmin.


Mistä reissutuliaisesta haluaisit kuulla lisää?


2 kommenttia:

  1. Kunhan vain oot kokeillut tota sephoran glitterkynsilakanpoistoainetta haluaisin kuulla siitä lisää :)

    VastaaPoista