8. joulukuuta 2014

Matkakosmetiikkaa osa 3

Viimeinen osa matkakosmetiikkapostauksista tulee tässä. Ajastin tämän julkaistumaan matkani aikana, joten kun luette tätä saatan juuri olla New Yorkin Sephorassa tai Macy'sillä tai jossain muussa ihanassa paikassa tyhjentämässä lompakkoani, jee! Noista putiikeista ainakin olisi tarkoitus jotain tarttua matkalta mukaan. Päätin etten tällä kertaa kirjoita ollenkaan matkalle mukaan ottamistani meikeistä, koska ne ovat kuta kuinkin samat kuin edellisissä postauksissa. Tylsää, mutta totta. Tässä kuitenkin matkakokoiset mukaan lähtevät kosmetiikkatuotteet:




Aika läjä tavaraa mukaan lähtee jo siis meikit pois lukienkin! Onneksi nämä mahtuvat kuitenkin määräänsä nähden melko pieneen tilaan. Taka-alalla kuvassa vartalon- ja hiustenhoitotuotteita sekä muita sekalaisia purkkeja. Edempänä olevat litteät pakkaukset ovat lähinnä erilaisia kasvovoiteita.

Tässä kuvassa ovat kosteuttamiseen liittyvät tuotteet + pari muuta tuotetta. The Body Shop Glazed Apple -vartalovoista ja -käsivoiteesta löytyy postaus täältä. Maroccanoil-hoitoöljystä kerroin vähän tässä postauksesta. Tällä kertaa kuitenkin hoitoöljy lähtee paremman puutteessa mukaan kosteuttamaan hiusteni latvoja. Ceridal-öljystä olen myös kertonut edellisessä postauksessa ja siitä aion myös tehdä erillisen postauksen, joten ei siitä nyt sen enempää. The Body Shop Shea -huulivoide lähtee mukaan ainoana huulivoiteena, koska toivon mukaan reissusta tarttuu sitten mukaan uusia. 

Dove invisible dry -deodorantti on ollut mukana myös edellisillä reissuilla, mutta vetelee nyt viimeisiään, joten tällekin löytyy varmasti seuraaja reissusta. Dieselin Loverdose -tuoksun pieni matkakokoinen pullo on myös ollut aiemmalla reissulla mukana, kuten myös Four Reasons Shaper. Tämä on kuitenkin täysi pullo, edellinen kului jo loppuun. Lisäksi löytyy useita vähän erilaisia kasvovoiteita ja -seerumeja sekä silmänympärysvoiteita näytteinä. Vähän hävettää ehkä tunnustaa, että oikeastaan käytän näitä kaikkia reissussa sekalaisesti kasvovoiteina..


Tässä taas puhdistukseen liittyvät tuotteet. Garnier Olia after-colour care oli minulla mukana myös risteilyllä. Tämä on sopivan tuhtia käytettäväksi juuri reissussa, jossa hiukset kärsivät muun muassa lentokoneilmasta, veden kovuuden vaihteluista sekä erilaisesta ilmastosta. Schwarzkopf Gliss Ultimate Repair -shampoota käytän nyt ensimmäistä kertaa. Tässäkin on toivottavasti tehoja auttamaan reissutukkaa. 

Lisäksi otin mukaan Thann-sarjan shampoo- ja hoitoainenäytteet. Näitäkään en ole käyttänyt aiemmin, mutta tiedän, että näissä on ihanan yrttinen tuoksu. Thann-sarjaa myydään ainakin joissain apteekeissa. Läpinäkyvässä pullossa, joka näyttää muuten kuvassa olevan tyhjää täynnä, on L'oréal Paris Sublime Glow Sentional -kasvojenpesuöljyä. L.A. Colors -kynsilakanpoistolaput ovat hauska keksintö. Näissä on tuoksuna päärynä, eivätkä ne haise yhtään tavalliselle kynsilakanpoistoaineelle. 


Neutrogenan visibly clear pore & shine daily scrub lähtee mukaan kulumaan loppuun. Tästä kerroin myös edellisessä postauksessa. Marraskuun Livboxista tulleen Marviksen Cinnamon Mint -hammastahnan valitsin mukaan, koska se kuulosti niin herkulliselta. Viimeisenä kuvassa on vielä Garnierin 3 in 1 Wash + Scrub + Mask -näyte sekä Dermosilin kasvojenpuhdistusöljynäyte, jonka halusin käyttää pois.


Tavoitteena olisi, ettei muutamaa tuotetta enempää näistä tarvitsisi kantaa takaisin kotiin. Luulen, että Ceridal-öljyn, hiuslakan, käsi- ja huulivoiteen, hajuveden, hiustenhoitoöljyn sekä kynsilakanpoistolaput tuon takaisin, mutta muut loppuvat melko varmasti reissussa. Tässäpä oli siis matkakosmetiikkapostaussarja kokonaisuudessaan. 


Mitä mieltä olit matkakosmetiikkaa-postaussarjasta?


      

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti