28. joulukuuta 2014

Joulunviettoa ja paketteja

Nyt on jo joulu ohi, mutta palaan vielä siihen sen verran, että kerron vähän meidän perheen joulun vietosta tänä vuonna. Joulun parhaita asioita yleensä ovat mielestäni aika rentoutumiselle ja läheisten kanssa yhdessä ololle sekä yleinen rauhallinen tunnelma. Joulu ei kuitenkaan ole joulu ilman kuusta, koristeita, jouluruokia, joulumusiikkia ja joululahjoja! Jouluun kuuluu myös luminen maisema, jota on mukava katsoa ikkunasta viltin alta, villasukat jalassa ja kädessä kuppi kuumaa juomaa. 

Joulun vietossa olin vanhempieni luona Itä-Suomessa. Meillä joulun vietto alkoi valmisteluilla aaton aattona, kun toimme kuusen sisälle ja koristelimme sen, laitoimme jouluvaloja ja lopuksi toimme lahjat kuusen alle. Kaikkialle sytytimme myös kynttilöitä, jotka toivat ihanaa tunnelmaa jouluvalojen ohella.





Itse jouluaattona sitten aamun ruoanlaiton jälkeen alkoi varsinainen juhlan vietto ja rennompi osuus. Joululounas syötiin puolen päivän maissa. Suosikkejani jouluruoista ovat kylmäsavulohi, porkkana- ja lanttulaatikko sekä mummon tekemät karjalanpiirakat munavoilla. Syömisen jälkeen istuskeltiin rauhassa, vaihdettiin kuulumisia niin luoksemme joulunviettoon tulleen mummomme kanssa kuin skypen välityksellä USA:ssa au pairina olevan siskoni kanssa. Joulua olivat viettämässä myös kaksi chihuamme, Max ja Sisu, jotka ovat kuvissa alla.





Sitten avattiin lahjat, jonka jälkeen juotiin kahvit ja herkuteltiin vielä muun muassa luumurahkalla ja minttusuklaatryffeleillä. Valitettavasti en tajunut ottaa herkuista kuvia ennen kuin ne jo katosivat parempiin suihin.. Tämän jälkeen kävimme poikaystäväni kanssa vielä katsastamassa hänen mummonsa ja vanhempiensa joulupöydät, voin kertoa ettei ainakaan nälkä jäänyt! 

Sitten joululahjoihin. Sain paljon lahjoja, ihan liikaa oikeastaan, jos minulta kysytään! :D Osa oli hyvinkin mieleisiä ja esittelen nyt muutamia kosmetiikkaan liittyviä lahjoja ja pari muutakin suosikkia :)






Olinkin jo pitkään toivonut Urban Decayn ensimmäistä Naked-luomiväripalettia ja vihdoinkin sain sen! Kiitokset siskoilleni :) Käytän silmämeikissä lähinnä neutraaleja värisävyjä, joten tämä on ihan täydellinen minulle. Vähän olen testaillutkin Nakediani ja pariin sävyyn olen jo tykästynyt. Tähän varmaan palailen kuitenkin tarkemmmin myöhemmin! 

Lisäksi toivoin Ecotoolsin siveltimiä ja sainkin niitä vanhemmiltani lahjaksi. Tämä viiden setti on aika hyvä ja monipuolinen paketti. Isointa sivellintä olen kokeillut poskipunan levittämiseen ja pientä viistopäistä kulmapuuterin laittamiseen. Luomivärisiveltimet ovat vielä testaamatta. Seche Viten sain myös siskoiltani; tulee varmasti käyttöön, kiitos!


Viimeisenä ajattelin laittaa tähän vielä kaksi hyvin mieluisaa ja kiinnostavaa lahjaa. Ensimmäisenä Lastu-kännykänkuori, joka on suomalaisen pienyrityksen valmistama. Kuoren pinta on koivua, eikö olekin nätti! Toinen lahja on Four Sigma Foodsin XOCO Blue Chocolate Shot -juomapakkaus. XOCO Blue sisältää muun muassa reishiä, joka on stressiä torjuva supersieni. Juoma maistuu kaakaoiselta ja vähän mausteiselta. Olen ihan rakastunut tähän!


Rentouttavaa lomaa niille joilla se jatkuu ja muille tsemppiä töihin paluuseen! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti